perjantai 14. joulukuuta 2007

Prinsessat ja muut pienet ihmeet

Tänään on ollut varsinainen prinsessapäivä. Kesken työpäivän oli hetki aikaa ja kiiruhdin kaupungille ostamaan vielä muutaman puuttuvan lahjan. Ja kuinkas ollakaan joulun ihaniin käärepapereihin pistettäväksi löytyi niin suloiselle kummitytölle kuin omalle pikkuprinsessalle mikäs muukaan kuin Kätketyt prinsessat kirjanen. Kotona lämpimän takkatulen loimussa vaivuin tyystiin prinsessojen maailmaan ja koska oleillaan puutarhablogissa niin tietysti pitää lainata pienoinnen katkelma prinsessojen puutarhoista.

Puutarha
Harvinaisuuksien puutarha, englantilainen puutarha tai ranskalainen puutarha:
Kaikilla prinsessoilla on oma puisto tai vähintään pini kukkamaa. Köyhimpien kukat on istutettu paikkaan, josta ei tiedä kukaan: salaiseen puutarhaan. Rikkaimmat promeneeraavat hitaasti puistokäytävillä.
Lempikukat:valkolilja ja neidonvaippa
Puu:timanttituija
Mutta muista olla tarkkana, jos sinut kutsutaan puutarhaan: voit joutua salakavalaan paikkaan. Varo erityisesti prinsessa Yön kasvihuonetta, jossa lihansyöjäkasvit odottavat ravinnetta, sekä prinsessa Kapriisian puutarhalabyrinttiä. Sillä hiiskutaan, että sieltä ei löydä ulos koskaan.

Ja sitten piti vielä sortua Country living lehden hankintaan,. Ja siellähän esiteltiin puutarhahöperöiden joululahjavinkkejä ja aika soma joulukalenterikin.

4 kommenttia:

Sanna Tallgren kirjoitti...

Oih! Miekin haluan tuon. Eikun kirjakauppaan siis. Meillä luetaan vaan tontuista, peikoista ja räkäkurluista sekä lohikäärmeistä ynnä muista kamalista elukoista. Meillä on jo paketissa mahtava näyttämökirja lohikäärmeistä.

Lahjojen hankkiminen on lempipuuhiani ja joulun valmistelu, kuten joku on ehkä huomannut. Olen huomannut, että tänä jouluna yritän järjestää erityisen tunnelmallista ja täydellistä joulua, koska tiedän, että joulussamme on myös suuri tyhjä paikka ja paljon ikävää...

Anonyymi kirjoitti...

Kivaa, Jori is back!
Mistä keksitkin niin mainiot bloginimet? Nyt tässä aivan kihelmöi jännituksestä, kun odottaa, että salaisuus paljastuu...

arleena kirjoitti...

Mukava kun palasit taas tänne blogien rentouttavaan maailmaan.

Ihmettelinkin, että mihin kaikkosivat herkuliset kukkakuvat ja tarinat.

Inkivääri kirjoitti...

Tervetuloa takaisin Jori - sinua on kaivattu! Ja jo ensimmäisissä postauksissa vanha tuttu kaunis ja tunnelmallinen ilmapiiri:) Prinsessakirja vaikuttaa houkuttavalta... Kaunis on myös uuden blogisi nimi...