Joutsenten laulua ja pohdintoja naiseudesta

Kun kotiuduimme illan suussa niin kevään melkeimpä odotetuin ihme tapahtui. Jälleen kerran tunne oli varsin maaginen, maisema oli tyven ja aivan äänetön ja yht äkkiä yllämme kuului kumea siipien havina ja valkea joutsenpariskunta lensi ylväinä päidemme ylitse. Tuo näky on aina yhtä juhlava ja jokin ihmeellinen taika on olemassa, koska viime vuonnakin muistan kuinka suoraan päänyli lensi joutsenpariskunta ja taas tuo sama kummallinen hetki toistui. Aivan kuin hetkellä olisi jokin salaisuus kerrottavanaan.

Meillä on taas aivan hurmaavia tulppaaneja juhlistamassa kevään tuloa. Ja viime päivien pohdinnat naiseudesta, naisena olemisen onnesta ja riemusta tuolla Magin blogissa ovat saaneet minutkin mietteliääksi asian suhteen. Nimittäin olen aina ollut aavistuksen poikatyttö, ainakin ulkoiselta olemukseltani. Musta, selkeä, pelkistetty, napakka ja koruton ovat olleet sitä ihan ominta. Ja jokin mystinen juttu johdatteli aivan varkain perimmäisen naisihanteen juurille, sellaisen mitä minulle naiseus merkitsee, miltä se näyttää ja näissä pohdinnoissani olen nyt oikeastaan tutkimusmatkan alkumetreillä ja luulen, että tulen palaamaan vielä näihin pohdintoihin ja tekemään syväluotausta.

Keskiaika, renessanssi, ritarit, yksisarviset, tarunhohtoiset mielikuvitusmatkat ja ylväys tulivat vastaan jostain, jostain salaisesta lokerikosta. Yht äkkiä silmissäni oli kuva, ensimmäinen muistikuva jumalallisesta naiseudesta. En edes muista milloin näin ensi kertaa tämän Nainen ja yksisarvinen kuvakudoksen, mutta lähtemättömästi sen kuva on piirtyneenä verkkokalvojeni tiedostoihin. Kuvakudoksen naiseudessa on jotain selittämättömän ylvästä.

Sandro Botticellin kevät n. 1482 on tehnyt myös aina hyvin vavisuttavan vaikutuksen. Siinä maalauksen keskiön Venus on myös täynnä aistikkuutta, tyyneyttä, mielen rauhaa ja eteeristä kauneutta. Maalaukseen on ikuistettu Venuksen puutarhan ikuinen kevät ja rauhan tyyssija. Leuto kevättuuli puhaltaa puutarhaan ja peittää niityt kasteella, verhoaa ne ihanilla tuoksuillaan ja peittää niityt lukemattomilla kukillaan. Näin herkullisesti maalausta kuvattiin Italian Renessanssi kirjassa.

Antonio Pollaivolon Naisen muotokuva on mielettömän henkistynyt kuvaus naisellisuudesta. Maalaus on täynnä mielen tyyneyttä, ajatusten arvoituksellisuutta ja jotain selittämätöntä salaista vetovoimaa. Tavallaan tuntuu kuin tuon ajan taiteilijat olisivat nähneet naisen sisälle ja vanginneet ajatusten, mietteiden ja itse elämän sisäisen kauneuden naisten olemukseen ja halunneet ilmaista naiseuden täydellisen aistikkaana kuvauksena. Nämä naiset tietävät enemmän kuin arvaammekaan, heidän katseensa kaihomielisyys uppoaa syvälle kaukaisuuteen ja heillä on selvästikin salaisuus kannettavanaan.

Renessanssiajan naisen kuvaamisen aistikkuus, herkkyys, eteerisyys lumoavat kerta toisensa jälkeen. Naisten katseissa on poikkeuksetta aistittavissa eräänlainen ikuisuus, äärettömyys. Sellaista pysähtynyttä arvokkuutta, hiljaista kauneutta on lähes mahdoton tavoittaa mistään muualta. Lankean polvilleni, mykistyn ja vaivun unenomaiseen horrokseen näiden maalaustaiteen salaperäisen vangitsevien luomusten edessä.

Äitini, tuo oman naiseuteni vankkumaton, vahva ja vavisuttava tien näyttäjä vei minut tänään Humppilan Palmrothille, koska käsilaukkuni sekä kevätkenkäni olivat niin totaalisen heikossa kunnossa. Silmäiltyäni jonkusen tovin kaupan antimia jäljelle jäi kaksi käsilaukkua. Molemmat omalla tavalla tyylisiäni. toinen kova, selkeä, designattu ja toinen aavistuksen tuon korumaisen soljen verran naisellisempi. Oikeastaan pohdin pitkään kunnes päädyin kuvassa olevaan. Joku ihmeellinen sisälläni on aavistuksen liikahtanut. Olen ruvennut pitämään mustaa helminauhaa ja nyt tuo keskiajan naiseuden mieleen nostattanut käsillaukku ja kengät. Ihmeellistä - hidasta ja hiljaista pientä muutosta. Asustaakohan sittenkin jossain sielun sopukoissa se vielä villiksi pääsemätön hulmuavahelmainen runoratsun kesyttäjä, yksinäinen linnan neito tai salaisten keväänodottajaisjuhlien kevyesti tanssahteleva tuulen tuoksuinen neitokainen.

Ja tässä linnaneitojen sydämensärjentä musaakkia

Ja tässä nuoruuteni neitokaiset uusissa muumimukeissa. Suurisilmäinen ja selvästikin rakastunut Mymmeli, joka on muuten ihan hillitön itkupillikin ja teräsvoimia pursuava aina yhtä innostunut pikku myy.

www-kokeilut edistyvät - Puugie design

Tutkimusmatka www-sivujen ihmeelliseen maailmaan on syventynyt kerros kerrokselta ja jokunen kuukausi sitten joku jo kyselikin, että mitä ihmeitä puuhailen. Niin tässä on nyt sitten yksi välivaihe uskomattomasta tutkimusmatkasta www-sivujen syövereihin. Tätä on pikkuisella, mutta varsin innostavalla porukalla väännetty, käännetty, hiottu ja fiilattu. On otettu kuvia, käsitelty härpäkkeitä ja sukellettu ihmeellisiin äänimaailmoihin. Ja tältä yksi käynnissä olevista projekteista sitten näyttää. Ja tässä myös osa syy siihen, että innostuin taasen siitä joogastakin. Tuotteita on sivuille tulossa keväänmittaa lisää ja Annan ajatukset kasvavat, laajenevat ja täydentyvät pikkuhiljaa. Viipykää pitkään pitkään tuolla ensimmäisellä sivulla, sulkekaa silmät ja antakaa meren kohinan virrata sielun sopukoihinnen. Puugie design olkaapa hyvä!

Kevätaurinko hellii - ihanaa

Kevätaurinko hellii jokaista solua, puutarhakipinä jyllää sydämessä ja ehkä suoraan sanottuna hitusen huimaa. Kevät on täällä! Nuorimmaiseni kanssa hankimme suloisen krokuksen tai oikeastaan kaksi ja yhden narsissin lievittämään kevätsydämen tykytyksiä. Jostain on taasen kuin ihmeen kaupalla virrannut voimia suoniin, ettei oikein tiedä mihin puuhaan tarttuisi. Nuorimmainen tekee keväthavaintoja täyttä hönkää. Aamulla hän ilmoitti kuinka muumipeikossa kaikki miehet yhtäkkiä hullaantuivat ja rakastuivat silminkorvin ihmeellisen ihanaan vedenneitoon. Keväthavaintojen teko jatkui kotosalla ja puutarhasta löytyi kolme leppäkerttua, turvonneita silmuja, maasta työntyviä versoja, käki kukkui, muurahaispesässä oli liikehdintää ja aurinko lämmitti ihanasti poskia.

Narsissimme täyteläinen kerma hullaannutti niin tyystiin jo kukkakaupan ulkorappusilla, ettemme yksinkertaisesti pystyneet kävelemään sen ohi.

Kevättaivas suorastaan hohtaa ihanaa sineä ympäristöön ja nyt tekisi mieli upottaa sormet multaan - nyyh

Valkean krookuksen kukat ovat kuin ohutta silkkipaperia

Keväänodotusvitsoissa on valkeita sulkia ja helmikanansulkia

Sateenvarjojalavan silmut paistattelevat kevätauringossa.

Jäsenyys orkkideakerhoon=)

Kahden viikon paussin aikana on ollut niin vilinää ja vilskettä, ettei ole edes ehtinyt blogittamaan. Liisan lavasteet ovat edenneet yötyövoimin, töissä on piisannut hulabaloota ja vapaa-ajalla on piisannut töitä=) Kuitenkin kevät tulee huimaa kyytiä ja yhdessä vanhimmaisen kanssa aloiteltiin jooga. Likimain kymmenen vuoden paussin jälkeen tuntui varsin hyvältä aloittaa jälleen voimaannuttava harrastus. Kymmenen vuotta ja sen mukanaan tuomat elämäntavat näkyivät myös joogan jälkeisenä hillittömänä päänsärkysessiona, mikä meinasi suorastaan tainnuttaa. Nyt kun elämä on taas hetkellisesti tasaantunut niin sain Intoilijalta tuolta aina niin voimaannuttavalta työpariltani näin ihmeellisen orkidean. Menin melkein sanattomaksi hämmennyksestä ja täytyy myöntää, että niin taivaallisen ihana tuo Paphiopedilum, venuksenkenkä oli, että kuka vaan olisi sen nähdessään langennut polvilleen.

Tämä tuskin on Willendorfin Venuksen kadonnut kenkä, ehkäpä pikemminkin maalaustaiteen puolelta jonkin jumalallisen viehkon naiskaunottaren. Päätäväisen sellaisen niin itsetietoisen ja ylvään näköinen tuo valkoisenvihreä orkkidea on.

Sovittelin tietysti kukkaa paikasta toiseen, kunnes lopulta hoito-ohjeiden selailu saneli lopullisen paikan. Yllätys oli melkoinen - kirjavalehtiset lajit vaativat tasaista lämpöä ja vähäistä valoa. Orkkidea päätyi (ainakin toistaiseksi) tänne työhuoneeseen Birger Kaipiaisen kiurutapetin seuraan.

Ulkona on varsin keväinen ilma. Lämpömittarin elohopea on kivunnut jopa varjossa kymmeneen asteeseen. Aurinko paistaa ja keväiset pikkulinnut visertelevät. Kuusama oli jälleen kerran uskollisesti avannut lehtiään.

Kukkapenkistä tunkeutui ensimmäisiä auringonsäteitä kohden pikkunarsissien taimia.

Ja olohuoneessa ohra odottelee orastusta vanhaan kermakkoon ujutetussa munankuoressa.

Tulitikkukaktuskin on saanut viikon kuluessa juurelleen pikkuisia pajunoksia ja turkooseja sulkia

Eilen kävimme lasten ja papan kanssa huutokaupassa Pitkäjärven maamiesseuran talolla. Huutokauppa oli varsin vaisu, mutta makkara maistui ja mukaan tarttui muutamia vähän hölmöjä 5€ huutoja. Ja nämäkin huudot lähinna lasten iloksi. Tällainen kummallisen lasinen kattovalaisin lähti viidellä eurolla. Ja ei sitten minkäänlaista aavistustakaan mihin tarvitsisimme tätä. Ehkäpä aika näyttää.

Ja toinen kummajainen oli tämä vanha puhelin. Mikä kylläkin tuntui toimivan huomattavasti paremmin kuin nykyinen pöytäpuhelimemme. Toki hetki meni lapsokaisia neuvoessa miten tämä toimii kun ei ole nappeja, joita painaa. Maailma on sitten ihmeellinen

Salaiset hedelmäkarkelot

Tänään on harrastettu toden teolla tai nuorimmaiset ja harrastuksista odotteluajalla päätin mennä pitkästä aikaa kaupungin kauppaan ja löysinkin varsin ihania keväänodottelu hedelmiä. Sorruin siis Tamarilloon, sharoneihin, kiiweihin, päärynöihin ja vaniljakastikkeeseen. Siispä pidimme naisissa salaisen hapankorppu ja hedelmäherkuttelu illan. Hapankorppujen pääliset notkuivat kevyesti suolattua kinkkua, koskenlaskijajuustoa, fetaa, suolakurkkuja, tomaatteja, jalapenoja ja ehtaa voita njamskis.

Hedelmät näyttävät varsin kutkuttavilta ja päädyimme kaivamaan etelänhetelmien seuraksi paratiisikulhot. Kulhon pohja peitettiin vaniljakastikkeella ja sitten laittelimme mojovia hedelmämakupaloja sekaan. Tunnelman kruunasi mystissävytteinen profeetta ja uusi maailmanuskonto musaakki. Kaikille jotka uskaltavat laajentaa tajuntaansa kokeellisen musiikin parissa niin olkaapa hyvä =) http://www.myspace.com/profeetta. Siinä missä uppoaa tuo Sannin ihmeellinen Melua tai Rhapsodyn fantasiamaailma niin mieli virkistyy mitä parahimmin myös kokeellisen marginaalimusiikin parissa.

Ja suuret kiitokset ja halit kaikille muistaneille. Vaikka tällä iällä tuommoiset syntymäpäivät pitäisi vähintäänkin lailla kieltää ja vuorostaan päätyä juhlimaan ikuisia syntymättömyyspäiviä niin kuin Hullunkurinen hatuntekijä.

Synnärit ja uljasta musiikkia, virtaa ja voimaa - volalaa

Eilen aamuna kauniiseen kääreeseen oli pakattuna näin hieno naishahmo - mamma. Sen lisäksi, että lapsukaiseni kutsuvat minua niin kotona kuin ulkomaailmassakin joriksi niin yhtä usein saan kuulla sanan mamma. Mamma sanaan liittyy vahvoja muistoja lapsuudestani kun molemmat isoäitini olivat mammoja. Aluksi aavistuksen suorastaan vierastin tuota mamma nimitystä, enemmän kuin joria, mutta ajan oloon mamma on juurtunut jäädäkseen. Ja samalla sain suuret halit ja säihkyvät hymyt. Kuusirannan emännälle myös onnea, olemme ilmeisesti syntyneet perättäisinä päivinä.

Koska en järin pidä kukkivista kukista, vaikka niitä kesäisin kasvatankin. Niin sain äidiltäni tällaisen ihkun viherkasvin - joku varmaan tunnistaakin mikäköhän tämä mahtaa olla.

Ja sitten sorruin arnoldsin suklaasydämiin ja sinkkiruukussa oleilevaan pikkulehtiseen rahapuuhun. Taustalla muuten tulitikkukaktuksemme, jossa on marjoja.

Ja katsokaa, katsokaa mitä sain tänään. Koneelle on ladattu monen monituista tuntia volalaa musaakkia yhteensä kahdeksan levyä Rhapsodyltä, Luca Turillilta ja Avantasialta. Njam. Vanhimmaisenikin on aikalailla täpinöissään. Meillä voi kuulla yksisarvisten taivaallista hirnuntaa, lintujen liverrystä ja lohikäärmeratsastajan kiihkoa. Olemme saapuneet keskiaikaan koko poppoo, miekat kalahtelevat ja tunnelma on suorastaan eteerinen

Tässä taas keväänodottelua, voimaa, virtaa ja ylväyttä

jos olisin...

Tänään on ollut harmaistakin harmain päivä. Mutta kaikesta huolimatta varsin antoisa. Koiran kanssa on lenkkeilty 7km ja kuunneltu ämppäri raikuen Rhapsodyä sekä Leinosta. Lapset ovat sahanneet nurin kolme haapaa metsiköstä ja aloittaneet majanrakentamisen ja nuorimmaiseni oli mummin ja papan kanssa mökillä ruokkimassa aaveihroilla lintusia. Ollaan vakoiltu uusien naapurien liikkeitä ja löllöllököilty. Koska yllätys yllätys en ole kuvannut tänään juuri lainkaan niin laitankin kerrankin ehkäpä kuvattoman postauksen. Ja peesaan Kasvimaan Sammakkoa.

Jos olisin......

... puu, olisin kukkiva kirsikkapuu, jonka katveessa onnelliset hymyilevät, olisin kotipihan tuuhea kuusi, jonka katveeseen lapset voisivat rakentaa salaisen majan

... kukka, olisin villisti karjuva leinonankita

... juoma, olisin omista mustaviinimarjoista keitetty väkevä ja täyteläinen mustaviinimarjamehu

... auto, olisin luunvalkoinen S-tyypin jaguaari, jonka kyydissä olisi vauhdin hurmaa, jonka renkaat pureutuisivat kaarteissa tiukasti mustan asfaltin pintaan ja jonka ajovakaus olisi huippuluokkaa

... eläin, olisin musta aaveratsu, jonka kaviot löisivät tulta yötaivaan yllä, ja jonka kyydissä voisi koskettaa taivaan tähtiä

... ääni, olisin hersyvä, elämäniloinen nauru, lempeä lounatuulen kuiskaus ja kauaskantautuva ukkosenjylinä

... väri, olisin yötaivaan tummanpuhuva musta, joka saisi kaikki maailman sävyt hehkumaan

... vaate, olisin virttynyt pitkähelmainen, elämän parhaatpäivänsä nähnyt yöpaita, joka uskollisesti lämmittäisi yöstä toiseen

... hedelmä, olisin mehukas ja makea appelsiini

... ruoka, olisin kylmä HK-sininen, suolakurkut, ylhäisten näkkileipä ja runsassuolainen voi

... mauste, olisin tulinen chili, kirpeä sitruunapippuri ja viettelevä vanilja

... lelu, olisin legolaatikon peruslegopalikka, joka voisi olla mukana vaikka minkämoisissa rakennelmissa, joka kestäisi aikaa ja kulkeutuisi sukupolvelta toiselle, jota kaikenmoiset pienet sormet voisivat hypistellä

Nocturne

Moni on ihmetellyt kurhoni viehkeyttä ja muutoinkin viimeaikoina jättänyt jälkeensä kauniita sanoja. Kiitoksia siis Teille kaikille. Se miksi kurhon siemenkota on päätynyt sisälle, johtuu siitä, että keräilemme, keräilemme kaikkea ihmeellistä. Kiviä, masuunijätettä, oravansyömiä käpyjä, auton konepellin alta löytyneitä koppakuoriaisia, koivuihin muodostuneita tuulenpesiä, naavatupsukoita, rikkimenneiden kaivonkansien osia, ihan kaikenlaista kaunista ja ihmeellistä. Joka vuosi ovat myös nämä ihanat kurhojen siemenkodat päätyneet sisälle kuivumaan ja olemme voineet ihastella siemenhahtuvien tanssia, vaellusta ja aina se on yhtä ihmeellistä. Tässä on vähän jotain samaa kuin uskonnossa. Nii-in uskonnossa ja uskossa. Viime päivinä olen keskustellut uskosta ja siihen liittyvistä asioita. Nimittäin omat juureni ovat syvällä maan mullassa, sinisessä savessa, kangasmetsien ketunmullassa, koivujen tuulenpesissä, tuulen tuiverruksessa, meren pauhussa ja kauas siintävissä lakeuksissa. Niissä elää sieluni syvin salaisuus ja sieltä ammennan voimani aina uuteen huomiseen, niihin on myös lasteni juuret juurtuneet. Vähän niin kuin Arleena ojensi Eino Leinon iki ihanan Nocturnen, jonka haluan jakaa Teidän kaikkien kanssa tänään ja huomenna ja ensiviikolla. Veskussa on se ihmiselämän ihmeellisyys huumori ja tavaton herkkyys. Siinä missä sydämeni sykkii uunojen hyväntahtoiselle huumorille niin se on aina myös sykkinyt Veskun Leinotulkinnoille. Ainut c-kasetti minkä lapsuudessani muistan soineen on juuri Leinotulkinnat. Kiitos kaunis Sinulle Arleena.

NOCTURNE

Ylimmässä kuvassa muuten kurho eilen ja alimmaisessa samainen kurho tänään. Siemenhahtuvat tanssivat, ponnahtelevat lämmönvaikutuksesta irti emostaan ja lähtevät hiljaisin liikkein vaeltamaan yhä ulommas ympäröivään maailmaan.

Meillä on siivouspäivä la la laa

Meillä on siivouspäivä jo liekkö kolmatta päivää putkeen. Olemme vissiin hieman epätehokkaita, kuuntelemme Ville Leinosen jumalallisia rakkauslauluja, Mikko Perkoilan hupaisia lastenlauluja ja pauhutamme väliin Stratovariusta väliin Rhapsodya ja tanssimme, hoilotamme ja tämän tästä siirrymme herkkupöytään syömään lakujäätelöä. Tänään kuitenkin saimme järjesteltyä vanhimmaiseni aarteet timmeihin riveihin ja tomutettua pölyt noiden ikiaikaisten tarustojen lehdiltä. Vanhimmaiseni on sielultaan syntynyt keskiajan taisteluihin, miekan kalahduksiin ja ihmeellisten tarustojen kutkuttavaan maailmaan. Kirjallisuuden ahminta jopa väliin riistäytyy käsistä niin, että joudun kätkemään kirjoja. Historia on mitä ilmeisemmin heti fantasian jälkeen parasta elämän antia. Iltalukemisena voi mennä välillä maailmaanhistoria, väliin Rooman historia tai Suomen keskiaika. Jos on yleissivistyksessä aukkoja historian osalta tältä kävelevältä historiakirjalta voi aina tarkistaa unholaan joutuneet vuosiluvut, henkilöiden nimet, paikkakunnat tai sotien juonenkäänteet.

Heikkoutena ovat myös kevyemmänsorttiset välipalalukemiset. Akuskeja meillä on varmaan miljoona. Likimainkaan puoletkaan eivät mahdu tämän vanhan suloisen renginkaapin kätköihin vaan niitä lojuu vessassa, keittiössä, mökillä, mummilassa, autossa - aivan kaikkialla.

Nuorimmaiseni intohimo on maalaaminen, joten hän teki kesken siivouspuuhiemme välillä valutusmaalauksia, kirjoitti minulle runon syntymäpäivälahjaksi (se on vielä kätkössä odottelemassa päivää) ja piirteli jumalallisia naisia. Pohti sitä millaiset tissit naisille on soveliasta piirtää ja päätyi siihen, että isot on sopimattomat kun taasen soveliaammilta kuulostivat pienehköt tisukat. Hmm. Elämää suurempia pohdintoja=)

Sammakko ihmetteli kahvipöydästämme avautuvia maisemia. Mutta tässä oikea maisema mikä avautuu aamukahvikupposeni ääreltä. Viisi kilometriä peltoja, lakeuksia, metsikköä ja muutamia hassuja taloja. Tässä silmä ja sielu lepää.

Jos aavistuksen käännän päätäni ja katson toisesta ikkunasta niin siitä avautuu kolmenkilometkin päähän näkymät - eikä juurikaan taloja. Ihanaa

Kuvatessa satuin saamaan myös tällaisen kuvan. Keittiön lasipintaisesta pöydästä peilaantuu hitsin hienosti taivaan siniset pilvet. Kyllä elämä on ihmeellistä. Ehkäpä tällaisiin kikkailuihin kun on taipuvainen niin nuo siivouspäivät venyvät ja vanuvat - eikä itseasiassa loppujen lopuksi koskaan ehdi tulla siistiä. Koska olemme armottomia levittelemään kaikennäköisiä asioita pitkin huushollia, hyppäämään kesken hirmuisimman siivoushässäkän johonkin kiinnostavampaan puuhaan tai ties mitä.

No tässä päivän saldo - neljä uutta puhdasta ikkunaa. Naapuritkin taitaa jo ihmetellä miten heikossa kunnossa ollaan kun joka päivä puunataan pari ikkunaa. Mutta pitäähän välillä tanssahtaakkin tiskirätti poskea vasten=)

Ja tältä meillä tuoksuu. Kaikki sänkyvaatteet mitä sängyistä sai irti vietiin tuulettumaan pihalle ja neljä konetta pyykkiä on kuivattu ulkosalla.

Leinosta on turkasen huonosti youtubessa - mutta onneksi levyt löytyvät kotosalta. Tässä kuitenkin yksi ehkäpä herkin Leinonen

Ja Perkoilaa ei löydy ollenkaan, joten kirjoitan siivousta siivittäneet sanat Teillekin. Nämä Perkoilan sanoitukset saavat aina hymyn huulille ja pitihän tänäänkin pohtia tuota lohikäärmeen ankeaa elämääkin tuossa jäätelöä syödessä

Itki lohikäärme - on niin ankeaa,

kun aina haukutaan hirviöksi.

On mulla vankina seitsemän prinsessaa,

jotka saanut olen perinnöksi

- Yhdellä heistä on huoneessaan

tuhat kenkää paritonta.

Toinen on tarinoita kertonut

jo yötä yhtä monta.

- Kolmas kovin äänekkäästi

kun rouskuttaa omenoita,

istuu neljäs lammen rannassa

ja suutelee sammakoita.

- Viidennellä on tukkaa niin,

että luola jo hiuksiin hukkuu.

Kuudes ei herneeltä unta saa

ja seitsemäs vain nukkuu ja nukkuu.

Vielä lohikäärme jatkoi: - jos vain on

sulla sydäntä, prinssi-kulta,

viet pois nämä seitsemän prinsessaa

ja murheet multa.

Prinssi näki, että hirviön elämä ei ollut

lainkaan onnellista.

Elämän pieniä ihmeitä

Arjen valokuvaaminen taitaa olla niin juurtunut osa minuutta, että se soljuu siinä missä puhekin tai muut arjen askareet, enkä yksinkertaisesti pysty pitämään näppejäni irti kamerasta. Kasveihin pätee sama kuin ihmisiinkin - ulkokuoren sisällä voi olla jotain aivan ihmeellistä kunhan annat aikaa, olet kärsivällinen ja jaksat odottaa. Joskus kuoriutuu pieniä ihmeitä. Muutoin niin piikikäs, karu ja melko huomaamaton loppukesän kukkija kurho ei kesäisin juurikaan hurmaa. Mutta kevättalven koittaessa sen herkkyys, lempeys ja jumalallinen kauneus ottaa valtaansa, sikäli mikäli otat siemenkodan sisälle lämpiämään ja kuivumaan.

Siemenhaituvat ovat kuin koruja

Pieniä tähtikarjan paimenia, jotka häikäisevät, saavat liikuttumaan ja pysähtymään

Ja tässä yhtä kaunis laulu kuin kurhojen herkkyys
Forever Stratovarius

Elämä hymyilee jälleen=)

Pehmeä etelätuuli on saapunut, auringonsäteet kutittavat ja koko maailma hymyilee jälleen. Seljojen silmut kylpevät keväisen auringon lämmittäessä, kunhan vaan eivät paleltuisi.

Mustaselja on puhkaissut silmunsa ja ensimmäiset lehdenalut kurottelevat jo taivaita. Maailmankirjat tuntuvat olevan vähintäänkin sekaisin. Meillä on kyläillyt koko viikon lapsukaisia ja tänään kyläilemässä oleva tyttö sanoi jätskipöydässä, että aamulla hänen teki mieli lähteä ulos paljainvarpain. Kieltämättä paljaalla varpaalla tekisi vähän minunkin mieleni sipaista viheriöivää nurmea.

Lasten kanssa pestiin keittiön ikkunat, jotta kaikki valo pääsisi tulvimaan sisälle. Keittiön ikkunoihin ripustettiin mummin Hämeenlinnasta tuomat Pentikin lasiset pääsiäismunat. Ja sitten keitettiin kahvit ja tehtiin yhdessä vanhimmaisen kanssa kaikille jätskiannokset.

Lakujäde, vaniljakastike ja nomparellit kruunasivat herkutteluhetken.

Ja jokaiselle tietysti kaksi pikkuista suklaamunaa.

Nuorimmainen kaivoi kaappien kätköistä akvarellit ja aloitti ihanien naisten maalaamisen.

Suloiset tulppaanit ovat aukaisseet viehkoja terälehtiään

Ja keväänodottelun kunniaksi hemmottelin jälleen kerran itseäni uppoutumalla kuuman, mustan kahvin sekä Country Living lehden pariin.