maanantai 7. huhtikuuta 2008

kasvihuoneita ja ihmeellisyyksiä Liisan maailmasta

Kasvihuonebuumi on vallannut mielet. Ja vaihteeksi tämä kuulostaa perin vakavalta. Pappa on hankkinut 250neliön pikkuisen kasvihuoneen ja iltapuuhteena parhaillaan rakennellaan 25neliön esikasvattamoa. Projektit venyvät ja paukkuvat ja pääasiassa niillä on perin kummallinen taipumus paisua yli äyräiden. Vielä ei ole niin harmavintakaan aavistusta, mitä tuohon 250 neliön hehtaarihalliin tulee. Tähän mennessä ei olla vielä kohkaan hurahdettu mihinkään syötävien kasvien kasvattamiseen, joten hiukkasen huimaa ja heikottaa pelkkä ajatuskin. Mutta parasta antia on yhdessä tekeminen, innostuminen ja puuhastelu. Vanhimmainen on seitsemännessä taivaassa, sahaa, roraa, ruuvaa ja suunnittelee täyttä hönkää rakenteita. Ja tuntuu kuin kaikkien suonissa virtaisi kevään humalluttama veri, silmät kimaltelisivat ja hymy olisi herkässä.

Ja mitä Liisan maailmaan kuuluu - Ollaan neljän hengen tehotiimin voimin ideoitu, piirretty ja työstetty teatterilavasteita Karjaan Kirjapainoteatterissa esitettävään Liisan ihmeellisistä seikkailuista kertovaan tanssiteokseen. Piirrosmaailma käsittää likimain sata erilaista kuviota, on hullunkurisia kahvikuppeja, neidonhiuspuita, outoja pulloja ja vaikka sun mitä tarpeellista ja tarpeetonta. Projekti on ollut jälleen kerran äärimmäisen herkullinen, mukaansatempaava ja ennen kaikkea antoisa. Esityksen ensi-ilta on 25.4.

Ja tässä hitusen lisämakua kuvioiden kutkuttavasta maailmasta.

10 kommenttia:

Sanna Tallgren kirjoitti...

Todella mielenkiintoista! Mihin se kasvihuone tulee? Jos minulla olisi kasvihuone, hurahtaisin viivana erilaisiin tomaatti- ja chililajikkeisiin. Haaveenani on kasvattaa kaikenlaisia tigrelloja ja tiesmitä etelänihmetomaatteja. Joten hur...hur... Nythän teillä on hurahtamisen paikka. Sinisade sinne kavihuoneeseen pitää hommata ja kaikenlaisia ihmejuttuja muutenkin.

Ihmejutusta toiseen. Tuo Liisa..ihanaisen näköistä. Herkullisia kuvioita ja muotoja, kaunista. Ihan uuden ja ennennäkemättömän näköistä. HIENO projekti!

Inkivääri kirjoitti...

Ooh, kuulostaa ja näyttää todella mielenkiintoiselta molemmat projektit itse asiassa, sekä kasvihuone että Liisa Ihmemaassa! Kuinkahan saisin meillä jonkun innostumaan isosta kasvihuoneesta, voisin muuttaa sellaiseen kesäksi;)

Blogissani on siulle jotain tämän päivän päivämäärällä...:)

pioni kirjoitti...

Vau minkä kokoinen kasvihuone. Mulla itellä muutaman neliön huone ja kokemusta vasta viime kesältä. Mulla siellä kasvoi tomaatteja, kurkkua, maissia, chiliä ja yrttejä. Ensi kesänä kokeilemme myös vesimelonia. Mutta noin suureen, sinnehän mahtuu melkein kokonainen maailma.

Anonyymi kirjoitti...

Kunnon kokoinen kasvitalo (huone on tässä tapauksessa liian vaatimaton termi). Kun hurahtaa niin hurahtaa kunnolla :-) Tomaatit, kurkut ja maissit kasvamaan, oman maan kasvatteja ei voi mitenkään verrata kaupasta ostettuihin. Ja suoraan maasta nostetut perunat...njam! -mv-

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoisia nuo kasvihuonesuunnitelmasi. Hassua, mutta olen koko eilisen illan ja tänään miettinyt, mitäköhän kasveja sinun kasvihuoneeseesi sopisikaan. Nuo Sannin ehdottaman tomaattilajikkeet tuntuisivat varsin houkuttelevilta...ja jotakin suurta, ehkä jättikurpitsoita ;)

Ja nuo Liisat ...Ihmemaa-fiilis on hienosti tavoitettu. Omat jutut maistuu ihan puulta tuon kaiken rinnalla. Mutta onneksi näkee teidän iloa. -intoilija-

arleena kirjoitti...

Kasvihuoneet tulivat lapsuudessani tutuiksi, meillä kasvatettiin tomaatteja itselle ja koko kylälle, kesäkukantaimia samoin ja joulukukkia ym.
Nyt niitäkään ei enää ole. Ihanat muistot vain enää ja se makean itsepoimitun tomaatin maku.

Nuo Liisa Ihmemaa-kuvat ovat todella hienot, ei muuta kuin kehyksiin ja seinälle, eikä näköjään tarvita kehystystäkään.

arleena kirjoitti...

Onko tämän bloginkin blogitar nauttimassa ihanasta kevätpäivästä.

Kurkkaa blogiini, tunnustusta tulossa.

Sanna Tallgren kirjoitti...

Huhuu!! Missä oolet?? Tuu jo takasin, on ikäväää....!!

magi kirjoitti...

Voi vautsi mikä projekti!!!!! Olisipa upeaa olla mukana, oih!

tiiu kirjoitti...

Vau
Minä kun luulin olevani himo taimikasvattaja.. mutta ammattilaiset erikseen.. Ihania kuvia.