Kiirettä pittää

Työmaailmassa juostaan kilvan ajan kanssa - ainakin melkein. Tällaiset hetket saavat sielun sykkimään ja tuntemaan että työtäkin voi intohimoisesti rakastaa. Se on se jokin selittämätön flow - minkä imusta saa virtaa. Lieveilmiönä vaan on se, että chupa tikkareita, oukkidoukkeja ja drakuloita kuluu välillä ehkäpä liikaakin.

Liisan projektin myötä on perustettu uusi blogigin, josta pääsee seuraamaan vivahderikkaita toilailuja ja seikkailuja Liisan syövereissä - LIISAN IHMEELLISET LAVASTEET - päiväkirjaa pidetään ei niinkään viralliseen tyyliin vaan rennon lupsakkana kertomuksena sekä muistiinpanoina matkan tapahtumista.

Kuitenkin puutarhaa ei sovi unohtaa. Tänään aurinko kultasi uinuvan puutarhan ja tulikuusama oli avannut kauhukseni muutamia silmuja. Vihreät juuripuhjenneet lehdet kuulsivat kellanvihreinä auringossa.

Lyhtykoison lyhdyt olivat hapertuneet ohuiksi sateiden ansiosta

Kodat ovat kuin pieniä siementen häkkejä

Kurhon nupun ruskeat vivahteet loistivat

Ja hurmemarjan oksilla jääkimpaleet kimaltelivat

Kompostorin lämpö lähenteli viittäkymmentä ja mehevä multa kypsyy kevääksi vauhdilla. Kompostointi on heti mankeloinnin jälkeen yksi himopuuhiani ja sen toiminnasta pitää aina pitää hyvää huolta - niin kiire ei koskaan saa olla

Ja vihdoin täälläkin näyttää hitusen talviselta

Kylän suurimmalla kukkulalla

Vilinää ja vilskettä on taasen piisannut. Viikonvaihteessa meillä oli yökyläviereaita Sipoon perukoilta. Juttua ja puhetta riitti aina aamuyön tunneille saakka niin taiteesta, muodista, www-sivuista, valokuvauksesta, arkkitehtuurista, tonteista, taloista kuin hyvästä ruuasta ja ylipäänsä elämästä. Lapsikatraan pääluku kasvoi hetkellisesti kahdella ja ulkotouhuja riitti kun sää helli auringonpaisteellaan. Tänään sitten tehtiin vielä pikkuruinen kävelyretki läheiselle kallion kielekkeelle, mistä avautuu aakea laakea kyläraitti lintuperspektiivistä. Peltoja peitti ohuen ohut kuura ja metsä oli tyystiin lumeton. Täällä sitten lepuuttelimme simiä kotvasen tovin ja lapset kiipeilivät puissa. Kevät on selvästikkin tuloillaan

Maalausten maaimassa

Eilen oli Salon taidemuseossa Veturitallissa luento kuvataiteesta. Puolitoista tuntinen luento oli kuin pehmeää musiikkia korville ja sielulle, se herätti uinuneet ajatukset ja sai vähän hurmostilaan. Nuorimmainen oli mukana ja jotain ajatuksissa lähti myös hänellä liikenteeseen maalausten väripinnat, paksyt rosoiset maalikerrostumat ja kutkuttavat aiheet saivat maalausvimman heräämään ja ideat pulppuamaan. Tässä taannoinhan Sammakko pyysi esittelemään maalauksiani ja kuten jo totesinkin ettei ole mitä esitellä. Mutta nuorimmainen on sitävastoin tuottelias ja ajattelinkin esitellä vaihteeksi hänen tekemisiään. Maalauksia on kymmeniä ehkä kolmisen kymmentä ja kooltaan työt ovat kutakuinkin 50cm x 60cm ja maalaamiseen hän käyttää akryylejä. Aihheet kumpuavat eletystä elämästä, merkityksellisistä hetkistä ja tärkeistä asioista. Maalauksissa on usein lintuja, kyyhkysiä, kesyjä sellaisia, pyhimyksiä jotka pitävät huolta linnuista, puutarhoja, puutarhureiden ja noitien työhuoneita salaisine lasipurnukoineen, on afrikkalaisia naisia kotitöissä, ja kaikkea kutkuttavaa höystettynä henkeäsalpaavin värein. Ylimmän kollaasin oikeassa reunassa on kolme naishahmoa, jotka kaikki ovat pyhimyksiä ja jokaisella niistä on lintu tai useampi.

Tässä Elvis Drockholm, Lumitärjää kauppa, kissakuningatar Adrianna ja afrikkalainen nainen. Veturitallissa suuren vaikutuksen tekivät juuri rosoiset maalausten pinnat ja nyt on haettu kaapinperukoilta cesso, jolla on tarkoitus tehdä paksuja pohjustuksia.

Ja tänään pääsin vihdoin kartalle. Sain munsuntai allakkani ja tiedän taasen missä mennään ja mitä kuuta eletään. Ja tässä on ihanasti myös tyhjää tilaa johon voin piirrellä muistiinpanoja tai ajatuksia tai selitellä tapahtumia, rakenteita jne. Ja ahh. odotan jo innolla ensimmäistä munsuntaita=)

Luntakin satoi hitusen. Ainakin niin, että pihaan ilmestyi naurava lumihevonen. Vaikka lumettomuuteen ehtikin jo vallan mainiosti tottumaan.

Voi pyhä sylvi ja muut vanhanaikaiset vekottimet

Voihan sun vietävät - miten kaikkeen pitää niin vaahtosuussa aina heittäytyä. Käpäisin kuusirannan emännän postauksia vilkaisemassa ja haltioiduin vanhoista muistikirjoista ja lehtileikkeistä. Ja päätin etsiä vanhat kätköissä olevat muistikirjat, mutta kuinkas kävikään. Olohuone on kuin tornadon jäljiltä, muistikirjoja ei löydy mistään - ei sitten mistään. Mutta kuinkas ollakkaan kadoksissa ollut vanha tulitikkurasioiden etikettikirjanen löytyi. Noissa entisajan tikkuaskeissa on sentään ollut potkua. Muistan kuinka lapsena jo tutkailin kuvia silmät killillään

Ja tämä kukkujuttu tuntui erityisen kutkuttavalta silloin lapsuudessa, vaikka nyt kyllä löysin kymmeniä kiehtovampiakin.

Sitten en laisinkaan muistanut, että kätköissä oli tällainenkin. Joskus valovuosia sitten muutamalla markalla löysin tällaisen Hangosta antikvariaatista. Ellinor Ivalon 1911 vuodelta oleva käsityömallikirjanen

Kirjanen on niellyt kymmenittäin tällaisia vanhoja malleja. Noiden kasvokkain olevien lintujen reunaan on joku, ehkäpä kirjasen entinen omistaja kirjoittanut sievällä kaunokirjoituksella kaitaliina.

Tikkoja ja ornamentteja - aika ihana löytö. Aarteiden myllääminen saa elämän vasta tuntumaan elämältä, silmät kiiluu ja aina myllätessä löytää jotain armotta unholaan jäänyttä.

Sitten löytyi 50 luvulta tällainen kudonnan mallikirjanen

Ja aika stsöpsäkkään näköisiä mattoja

Samalla nuorimmainen mylläsi kaikki ihanat puutarhakahvikuppimmekin esiin kätköistä. Kuvassa näkyy viimekesäisestä hullutuksesta vain murto-osa. Etualalla Villinpihan Sannilta joululahjaksi saamani ihanainen kuppi. Hmm. pitänee lähteä taasen kiertelemään kirppareita kun auringonkuulaus saa ihan kuppihimon taas valloilleen. Hurahdin tänään ja tilasin itselleni allakan - munsuntai - allakan jokaiseen viikkoon kuuluu kahdeksan päivää, joten sellainen sopii erityisen hyvin huusholliimme. Ehkäpä sen kahdeksannen pyhitän tyystiin aarteiden tonkimisille, huonoille vitseille ja jumalalliselle musiikille, josta laitankin näytteen. No voihan sun vitsi kun taaskaan en muista miten tuon youtuben voi kaapata tänne, mutta tässä edes linkki - Paavoharju - silmät kiinni olkaapa hyvä

Viivymme vielä hetken laboratoriossamme

Viime yönä nuorimmaiseni näki niin hienoa unta, etten ole koskaan voinut edes haaveilla moisesta. Hän oli lentänyt meren yllä jättimäiset kultaiset siivet selässään ja siivissä oli ollut ihmeen ihania liikkuvia, erivärisiä viivoja ja helmiä. Kesken lentomatkan siivet olivat muuttuneet mustiksi ja tuhkaksi ja yhtä äkkiä kuin ne olivat kadonneet niin tilalle oli kasvanut uudet ihana siivet. Uni muistutti siis ollen jotensakin feenikslintua, joka syntyi tuhkasta uudelleen. Olin suorastaan mykistynyt, jopa liikuttunut ja tuntui kuinka raskaan syksyn jälkeen tuo pienimmäinen olisi kääntänyt uuden lehden elämässään.

No miksipäs sitten täällä komeilee Liisa ihmemaassa? Olohuoneemme tai laboratoriomme tai miksi sitä kukin ikunaan tahtookaan kutsua on muuttunut Liisan kertomuksien ahmintamaaksi. Yht äkkiä tänään tyystiin ennalta arvaamatta huomasin, että olinkin keskellä suurta lavastusprokkista. Liisan maailmaa Tsekkiläisten piirrosanimaatioitten tyyliin. Miten juuri eilen kirjoitinkaan Tsekkiläisistä postimerkeistä ja jo nyt olen tupsahtanut keskelle 10m x 5m kokoista näyttämöä. Ihanaa. Ja ihmemaan tarinoita pitää siksi ahmia, eläytyä ja heittäytyä ja ehkäpä vähän lentääkkin - kukapa tietää.

Tutkimusmatkaa jatkettiin myös olkkarin kaappien sisuksiin. Yksi kaappi on täpösen täynnä erilaisia muumimukeja. Niitä on kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisia, on jouluteemamukeja, vanhoja alkuperäisiä muumimukeja ja uusia. Ihan kaikenlaisia. Ihmeellisiä kätköjä jokapuolella.

Sitten löytyi lisää kukkakuppeja ja vanhoja valokuva-albumeja. Ja tehtiin aikamatka suvun historiaan jälleen kerran.

Sammakko taisi kysellä maalauksistani. Voi kumpa joskus olisikin aikaa maaalata. Mutta taidan olla liian levoton siihen puuhan. Heittäydyn kaikkeen muuhun kutkuttavaan alinomaan ja silloin maalaustouhut kyllä tyystiin unohtuvat. Nuorimmainen on toki himomaalaaja ja hänen maalauksiaan täällä on joskus tainnut vilahtaakkin. Mutta sitten yhdestä laatikosta löytyi vanhoja grafiikan vedoksia, joita joskus vuosia sitten olen puuhaillut ja tänne laatikön kätköihin ne ovat näyttäneet hautautuneen. Mutta nyt pitää rientää teekutsuille, vai syntymättömyyspäiville vai olivatko ne sittenkin epäsyntymäpäivät - hmm. kukapa sen sitten oikeen tietäisi. Epäsyntymäpäivät ovat ehkä kutkuttavimmat, vaikka ei teekutsuissakaan mitään moittimista ole. Vanhimmainen on luvannut auttaa lukuprojektissa - kaksin aina huomaa paremmin pienimmätkin nyanssit. Hän siis aloittaa Anni Swanin vuonna 1906 suomentaman painoksen luku-urakan ja sitten minä aloitan Tuomas Nevalinnan suomennoksella, minkä olen muuten jo monasti ennenkin lukenut. Ja sitten vaihdamme kirjat. Kutkuttavaa. Tässä vaihdoksen välissä on varmaan syytä rupatella miten teokset erosivat toisistaan ja miten eri hahmojen luonteet avautuivat. Jännittävää.

Nyt olemme saapuneet jättimäiseen laboratorioon

Tutkimusmatka talon sisällä jatkuu jättiläismäiseen laboratorioon - tilaan mikä ensi silmäyksellä saattaa vaikuttaa hetken tavalliselta olohuoneen ja ruokatilan yhdistelmältä. Mutta ehei, ei sinne päinkään - tämä on suuri laboratorio. Vuosisadan alusta, äitini kasvattiäidiltä (siltä, jonka mies näytti kieltänsä perhepotretissa) periytyneet senkki ja kulmakaappi ovat kätkeneet sisäänsä melkoisen määrän salaisuuksia, joista tähän päivään mennessä ei ole hiiskuttu yhdellekään, vain ja ainoastaan talon asukit ovat tienneet salaisuuksien olemassa olosta. Kaapit ovat nielleet hemulimaiseen tapaan keräiltyjä aarteita, postimerkkejä, tsekkiläisiä, ihania postimerkkejä, vanhoja aikakauslehtiä, kasvi ja eläinoppikirjoja ja satuja, satuja ja kerrassaan kutkuttavia satuja.

Laboratorio on niellyt sisuksiinsa pikari ja purnukka kaupalla puutarhasta kerättyjä siemeniä ja kevät auringon sarastaessa tila muuttuu jättiläismäiseksi esikasvattamoksi, jossa jokaisen hiippailijan on syytä olla erittäin tarkkana mihin jalkansa asettaa.

Kaappeihin kätkeytyy lisää lasipulloja, etiketillisiä, sellaisia jotka eivät yksinkertaisesti ole enää mahtuneet mihinkään muualle. Täältä löytyy myös tarpeimistoa kesän puutarhakutsuja varten ja kukkakuppeja, kukkakuppeja ja kerrassaan ihania kukkakuppeja.

Ja tällä hetkellä laboratorion ovat vallanneet lukuisat raksavalot ja paikalle on kyhätty valokuvausstudio. Täällä on otettu tammikuun aikana varmaan tuhat kuvaa, joista parhaat päätyvät tekeillä oleville www-sivuille, toiset suloiseen aarrekuvien arkistoon ja toiset pölyttymään ja odottamaan jatkokäsittelyä. Toisinaan täällä on myös teatteri ja katsomo, jossa pääsee hihittelemään ja eläytymään vallan mainioiden esitysten maailmaan. Täällä ei juuri televisio pauhaa, ei ole dvd-vempaimia ei juuri muuta kuin valtava takka ja iankaikkisen vanhoja ja sekalaisia huonekaluja. Mutta täällä asustaa satujen ihmeelliset kertomukset ja tutkimusretket milloin mihinkin.

Pikkuinen päivitys vielä. Perin omituista kun välillä noita kollaaseja pystyy klikkaamalla suurenpamaan ja välillä ei. Mutta eikös olekin jumalallisia kuvia meidän Maapallon eläinkuvastossa vuodelta 1959 - Isäni peruja. Nämä ovat säde-eläimiä - ihania sellaisia ja samaisen kollaasin toinen tällainen kuva on lasisienistä - jännittävää.

tänään vuorossa keittiö

Keittiö on vuorostaan meidän huushollis kohtaamispaikka, sinne kokonnutaan aamuisin heti heräämisen jälkeen, töiden, koulun jälkeen ja siellä tehdään läksyt, luetaan ja nautiskellaan lehtien antimista tai Tintti sarjakuvista, lörpötellään puhelimessa ja juodaan pannu kaupalla mustaa kahvia. Meidän keittiöstä avautuu silmänkantamattomiin maisemat ja lakeudet. Ruokapöydällä on tietysti kaktusten katveessa kiikarit, joilla pääsee vakoilemaan tarkemmin mitä muualla puuhastellaan. Keittiössä tuoksuu punaviinimeetvursti kotoisasti punkkumetu, Kolatun juustotilan savuhilma, lihapiirakat, suolakurkku, nakit, makeahko kuminaleipä ja pohjaan palaneet perunat. Ruuanlaitto on suoranainen harvinaisuus saatikka sitten leipominen. Mutta sitävastoin tiskialtaassa voidaan tehdä valokuvaamiseen liittyviä kokeiluja, liesituulettimen päällä säilytetään ihmeellisiä ja valtavia koppakuoriaisia, tammen terhoja ja muita kutkuttavia löytöaarteita. Kuitenkin tiskikaapin alakaapin kädensijassa roikkuu aina viimoisen päälle mankeloitu käsipyyhe ja kaapit ovat romahtamaisillaan astioiden painosta. Aamukahvit hörpitään muumimukeista ja vähän paremmat kahvit Stefan Lindforsin ego kupeista. Ja keittiönkin kaapinpääliset notkuvat vanhojen pullojen painosta.

Prinsessan unelmia ja tyyliä kerrassaan

Tyyli kauhistuttaa jopa hieman itseänikin - tämähän on paljastavaa. Hikeä otsalla. Koska päätin yllätys yllätys aloittaa tyylien sekamelskan esittelyn työhuoneestamme. Kahdeksan neliön monitoimikeitaasta, jonne keskittyy salainen virtuaalimaailma välillä kahden välillä kolmen koneen yhtäaikaismiehityksellä ja youtube taustamusiikki milloin pauhaa, milloin viettelee mihinkin fiiliksiin. Täällä on talon hermokeskus ja uusien ideoiden pulputtimet hönkivät täysillä. Itsetehty kirjahyllyn viritelmä on niellyt nykytaidetta, tekstiilitaidetta, maailmantaidetta, muotoilua, arkkitehtuuria, valokuvataidetta, sivistyssanakirjan ja A4:sia enemmän kuin jaksaa kantaa. Täällä herkutellaan tuc-suolakekseillä, irtonamuilla, pommacilla, mustalla kahvilla ja välillä maalataan, niin että arryylimaalit ovat roiskuneet jopa pitkin seiniä, välillä hyräillään youtube löytöjen tahtiin ja nauretaan, nauretaan niin, että talo raikaa. Tässä kammarissa asustaa lukuisat unelmat, haaveet ja ajatukset, vielä syntymässä olevat ideat ja maailmanvalloitukset. Täältä käsin tehdään tutkimusmatkoja päivittäin ja maailma tulee ihan liki, tähän lähelle niin, että melkein voi koskettaa. Tällainen peräkammari pitäisi olla pakollisena suorastaan joka taloudessa=) Eikä täällä liioin heilutella pölyrättiä, ei liioin arkistoida vaan täällä vallitsee aina ja iankaiken suloinen sekamelska. Muutoinhan aarteet voivat vaikkapa hukkua.

Sitten prinsessoihin. Kummitytöllä on synnärit ja nimikin enteilee satujen villikkoprinseessaa Oona Adalmiina. Ja pitäähän kummitytölle hankkia prinsessan tyyliin sopiva kortti

Lahjapaperi

Ja kaikkien villikko-remulu-prinsessojen idolikirjanen. Oli aivan pakko hankkia kun kuvitus oli niin jumalallinen

Nyt kyllä pyörrytte

Villinpihan sannin viimeaikaisten bloggausten innoittamana tein kierroksen ympäristömme kuoseihin ja väreihin. Talohan on niellyt vaikka sun mitä. Tässä siis läpileikkaus verhoistamme, sohvan verhoilusta, matosta ja astioista. Uskokaa tai älkää niin seinäpinnat ovat edes hitusen vaaleammat, mutta niissäkin on sävyinä taivaansinistä, kananpojan keltaista, vaaleaa violettia.

Yritän aina silloin tällöin saada huushollia ruotuun ja rauhoitettua, mutta aina se palautuu tälläiseksi. Kai se pitää paikkansa että talo on asukkiensa näköinen ihan niin kuin koira ja sen omista muistuttavat toisiaan. Ja Huusholliakin ajattelen jotenkin niin, että siinä siirrytään tunnelmasta toiseen samalla kun siirrytään tilasta toiseen. Rakastan suuria ja näyttäviä kuoseja, jumalallisia värejä ja yllätyksiä kuten tuo Kekkonen tai nuo bilettävät hahmot.

Loukun TB

Tänään pappa saapui kukonlaulun aikaan - ainakin melkein ja lähdettiin ruokkimaan lintuja mökille. Kuten olen muistaakseni joskus ennenkin kertonut niin käymme mökillä näin talvisin ruokkimassa lintuja. Tämän puuhan järkevyydestä voidaan olla hyvinkin montaa eri mieltä, onhan mökille matkaa yhteen suuntaan sentään 60 km. Mutta hengenravintoakin elämässä pitää olla, mukavaa yhdessäoloa ja tietysti pikkulintujen ruokintaa talipallojen, kaurahiutaleiden ja pähkinöiden kera.

Aurinko paistoi hyytävän kylmästä saastä huolimatta saunan rappusille niin somasti, että melkein voi aistia sielun sopukoissa kevään tulon.

Järven jää näytti luistinradalta

No matkaa jatkettiin ja nälkäinen nelikko meni syömään loppiaisen ja papan nimipäivän kunniaksi Loukun TB:lle. Hih. Tule sellaisena kuin olet huoltsikan winerleikkeet ja pyttipannu maistuivat ja henkilökunta oli ystävällistä ja hymyssäsuin kuten niin monet kerrat ennenkin. Loukku on siis kantapaikkamme.

Takaisin kotikonnuille ajeltiin Leppäkorven läpi ja takapenkillä hyödynsimme nuorimmaisen kanssa matkailun kuvaamalla liikkuvan auton ikkunasta avautuvia maisemia. Kokeilevaa kuvausta siis jälleen kerran

Ja tässä kamera vinossa kuvattua metsää - aika jännittävän näköistä vai mitä

Sitten vielä tehtiin lisää kevätlöytöjä. Hmm. Nyt taitaa armotta kunnollinen maa loppua kesken, mutta eiköhän hätä keinot keksi. Nimittäin nämä kaunokaiset lähtevät siementilauslistan jatkoksi.

Taivaansineä

Tänään piti heti aamusta lähteä jo kauan mielessä kutkuttaneelle kuteitten tutkailu reissulle Loimaan suunnalle, mutta toisin kävi. Aaamu viidestä iski hillitön mahatauti. Intoilijan koiruus oli elisen mahanmyllerryksen kourissa ja itse intoilijakin viittä vaille, mutta meidän armottoman huonolla tuurilla sain itse kyseisen vitsauksen ja kun rupesin tokenemaan jo tolpilleni puolen päivän jälkeen niin rakas Armas koiruus hötkyili pahaenteisesti olohuoneen matolla ja sitten siis koiruus perässä. Ugh - iljettävää. Mutta raikasta ilmaa piti käydä kuitenkin haukkaamassa kaikkien katastrofien keskellä ja bongata taasen tuo ihmeen ihana koiso.

Valamonruusun kiulukkakin punasteli vielä poskiaan lumihärmettä vasten

Punahattujen kukkavanat kurottelivat korkeuksiin ja jokaisella hipaisulla siemeniä karisi pitkin kukkapenkkiä

Läheisen lammikon vesi oli vihdoin jäätynyt

Vesiheinät kurottelivat taivaisiin

Ja taivaansininen vene uinui levollista talviuntaan lammikon rannalla. Kevät tekee selvästikin tuloaan ja päivät ovat silminnähden pidenneet. Kyllä nyt vaan armotta pitänee ruveta kaivelemaan ruukkuja kätköistä ja katsastamaan paikkoja kuntoon kevättä silmällä pitäen