perjantai 4. tammikuuta 2008

Mikä talvessa on parasta

Talvessa on parasta jumalalliset siemenkodat. Olen aina ollut ihmeellisten siementotien perään ja oikeastaan se on suurin syy, joidenkin kasvien kasvattamiseenkin. Unikot lukeutuvat niiden joukkoon, joiden siemenkodat ovat vieläkin jännittävämpiä kuin komeat kukkaset. Samoin näiden koisojen siemenkodissa ja jotain erityisen kiinnostavaa.

Ihmeellisiä - etenkin kun syyssateet ja talvi tekevät tepposiaan ja jäljelle jäävät vain herkät lehtiruodit. Voisin ruveta siemenkotakeräilijäksi - hmm. pitänee pistää korvan taakse. Harmi vaan kun siemenluettelojen sijaan ei ole yhtään siemenkotaluetteloa.

Akilleijojen siemenkodat lukeutuvat myös komeimpien joukkoon.

Ja oppineidenkukkien siemenkodat roikottavat päätään suuren siemensadon vieläkin painaessa.

Tässä pihamme vitsaus. Toiset unelmoivat suurista punahattukasvustoista ja meillä nämä ihanuudet levittäytyvät niin, että keväisin saa keräillä taimia tunkioon oikein olan takaa, kun ei tohdi syksyisin leikata kuihtuvia kukkia poiskaan.

Tulikuusama ei ehtinyt syksyllä tipauttaa lehtiään, vaan vihreä pilkahdus komeilee rytöttyneessä kukkapenkissä vieläkin.

Samoin syyrikin lehdet komeilevat vihreinä.

6 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Minä keräsin kukkia siemenkotineen syksyllä maljakoittain. Talviterassilla ne kimppuina ovat kauniita havukasvien joukossa.

Puutarhassasi on talvellakin katsottavaa, veistokselliset siemenkotakukkarivistöt hurmaavat.

Anonyymi kirjoitti...

Todella, ne ovat ihmeellisiä. Minä en pahastuisi jos puanhattuni päättäisivät levittäytyä. Lemmikki on meillä rikkaruohona. Samoin eräässä kohtaa oregaano yrittää vallata maastoa. Myös kurjenpolvista jotkut siementävät raivostuttavasti ja niitä puskee kaikkialta.
Mukavaa viikonvaihteen alkua sinne länteen päin.

Inkivääri kirjoitti...

Sinulla on silmää löytää kaunista siellä, mistä toinen kulkee sokkona ohi:)

Sammakko kirjoitti...

Hienoja! Ihanaa, kun pitkästä aikaa aurinkokin paistoi.

laura kirjoitti...

...niin rikkaruoho on kukka väärässä paikassa... minä koitan päästä jalopähkämöstä ja valamonruususta eroon... Pitäiskö järkätä joku taimienvaihtopäivä niin kaikki pääsisivät eroon turhistaan ja saisivat tilalle toisten rikkaruohoja...
Todella kauniita talventörröttäjiä! Ihastelen tapaasi löytää kauniita juttuja talvella kukkapenkistä! täytyy myöntää ettei mulle ole tullut mieleenkään katsoa olisko mulla tähän aikaan jotain nättiä tarjolla. Pistänpä korvan taakse...

tuike kirjoitti...

Olen tässä pohdiskellut jaksanko ollenkaan enää jatkaa puutarhan kanssa. Taidan sittenkin, ottamasi kuvat ovat niin kauniita! Erityisesti minua viehättävät nuo talviset kasvien siemenkodat. Hieno blogi, hienot kuvat. Sait minut innostumaan puutarhasta...jospa en sittenkään hylkää sitä oman onnensa nojaan....