perjantai 16. toukokuuta 2008

syyhynää ilmassa

Uuden kodin pihalla kukkii narskut ja muutoinkin aavistuksen villiintynyt puutarha kutsuu rehevyydessään. Kuusirannan emäntä taisi kysellä siitä, että muutammeko kauaksikin. Arvioisin, että noin neljänkymmenen kilometrin päähän nykyisiltä sijoilta, siten että pääsemme II-vyöhykkeeltä Ia-vyöhykkeelle. Nykyisestä puutarhasta seuraa mukanamme ainakin magnolia, samettisumakki, mantsurian pähkinä, tulikuusamat, ruusuorapihlaja, isabellan omena, marjaomenapensas sekä sateenvarjojalavat, neidonhiuspuu, katsura, pensaskärhö ja lukuisat perennat, mitkä rehottavat ylisuurina muutoinkin. Lapset ottivat tänään maanäytteitä tulevilta tilusilta ja maa on ihanan multavaa, pehmeää ja kuohkeaa.

Mutta ennen kuin pääsemme oikein kunnolla uurastamaan ihanuutemme kimpussa - raotan pikkiriikkisen ovea tuleviin sisätiloihin.

Nuorimmaisen tuleva neidonkammari jää tällaiseksi siniseksi unelmaksi. Huoneesta avautuu ovet kolmeen eri suuntaan, yhteen ulkoeteiseen, punaiseen huoneeseen ja tulevaan olohuoneeseen.

Huoneen katto on koristemaalattu ja muuten huonekorkeus on 350cm kaikkialla talossa. Jokaisessa huoneessa on oma pönttöuuni ja uuneja on yhteensä kahdeksan kappaletta. Unelmien ja etenkin lämmityksen eteen pitää tehdä aavistuksen töitä - mutta ette arvaakkaan ketkä kaikki ovat onnellisia.

Vanhimmainen halusi ehdottomasti tämän tummanpuhuvan punaisen kammarin, josta aukeaa ovet niin yhteen talon kolmesta eteisestä ja toinen ovi siniseen kammariin.

Ja tämänkin huoneen kattoa komistaa uskomattoman taidokkaasti maalattu kuviointi

Avaimia taloon on valehtelematta noin neljäkymmentä kappaletta ja me olemme tietysti armottoman kovia hukkaamaan kaikkea, etenkin avaimia. Tästä avainjutusta todennäköisesti tulee vielä erinäisiä onnettomuuksia, kommelluksia, katastrofeja ja ties sun mitä eteen. Siis avaimet huimaavat suorastaan enemmän kuin lämmitys.

Tässä taas violetista sisäänkäynnistä noin 20neliön eteisestä avautuvat pihamaisemat

Ja keltaisen eteisen pitsiunelmaa. Taidan olla rakastunut - tähän sulokkaaseen taloon nimittäin. Ja kömmin autuaasti höyhensaarille pitsiunelmien sekaan, reheviöivän pihamaan uumeniin ja pehmeään mullan tuoksuun. Kauniita unia kaikille lukijoille

10 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Ihana talo, kattokoristeet, tapetit, piha tulevine istutuksineen.
Mistä tuollaisia vielä löytää.
Ja ne kakluunien lämmöt ja tulen ritinä talvipakkasilla

Anonyymi kirjoitti...

oioioioi! Hurmaavaa, ihanaa! Voin vihjata, avaimet eivät ole ongelma, kun ovet laittaa kaikki auki- asentoon ja ottaa avaimet pois. - Meilläkin on melkein joka sisäovessa avaimet... Tai sitten ei ota niitä avaimia ovista ollenkaan pois. Meilläkin olisi kyllä muutoin aina joku lukinnut itsensä sisään tai ulos. Nyt on jo hankalaa, kun meidän ulko-ovi vaihdettiin ja siinä on uudenlainen lukko.(Sano sitten heti hep, jos häiritsee nämä ohjeen tapaiset, olen vaan niin innoissani kun pääsen jakamaan tätä vanhan talon asumista...)
Olette kyllä löytäneet unelmien unelman, oikean vanhan maalaisromantiikan kehdon!

Ziina kirjoitti...

upea talo jossa on mahdollisuuksia vaikka mihin! onnea!

Virpi P. kirjoitti...

Ooh, ihanaa! Jään jo odottamaan jatkoa.

Kadehdin avoimesti kaikkia käsistään käteviä ihmisiä, jotka voivat muuttaa tuollaiseen unelmataloon ja tehdä pieniä kunnostus- ja muutostöitä. Olen naimisissa miehen kanssa, joka selviää juuri ja juuri huonekalujen kokoamisesta. Maalausremontista vielä selviän, mutta kaikki isommat pitää teettää ulkopuolisilla.

Sammakko kirjoitti...

Upeaa! Te tulette loihtimaan tästä talosta jotakin ihmeellistä. Talo taisi saada juuri oikeat asukkaat :)

Anonyymi kirjoitti...

Olen ihan mykistynyt. Voi ihmeen ihanuus, paratiisi ja talotaivas!!! Älä ihmettele, jos löydät minut haahuilemasta huoneissa aistittelemasta jonain päivänä, kun olet hukkaillut ne avaimet.

JA NE SUN KUKKAKUPIT!!! Mihin muualle ne sopisi kuin tuonne! Mie oon aika tohkeissaan tuosta sun unelmasta!!

pioni kirjoitti...

Onnea uuteen ihanaan kotiin ja puutarhaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä vanhan ajan romantiikkaa näistä kuvistasi voikaan aistia! Kaikki ihanat pienet yksityiskohdat ja vanhat rosoisuudet, jonka kauneuden näkee Jori, joka kaikessa löytää ne ihmeen kauniit asiat. Taitaa olla ihan Jorin näköinen talo? Onnellisia päiviä toivon teidän poppoolle!

Junika kirjoitti...

Oooooh. Voi luoja mikä IHANUUS!!!! Ihan mielettömän riemuisat onnitteluhuiskutukset täältä virtuaalimaailman uumenista!

Inkivääri kirjoitti...

Ihana! Hienoja kattomaalauksia, ihania tapetteja ja kauniita vanhoja ovia! Meillä on hoidettu avainongelma niin, että ovia ei laiteta lukkoon ja avaimet on - jossain...:)