perjantai 22. helmikuuta 2008

Elämän pieniä ihmeitä

Arjen valokuvaaminen taitaa olla niin juurtunut osa minuutta, että se soljuu siinä missä puhekin tai muut arjen askareet, enkä yksinkertaisesti pysty pitämään näppejäni irti kamerasta. Kasveihin pätee sama kuin ihmisiinkin - ulkokuoren sisällä voi olla jotain aivan ihmeellistä kunhan annat aikaa, olet kärsivällinen ja jaksat odottaa. Joskus kuoriutuu pieniä ihmeitä. Muutoin niin piikikäs, karu ja melko huomaamaton loppukesän kukkija kurho ei kesäisin juurikaan hurmaa. Mutta kevättalven koittaessa sen herkkyys, lempeys ja jumalallinen kauneus ottaa valtaansa, sikäli mikäli otat siemenkodan sisälle lämpiämään ja kuivumaan.

Siemenhaituvat ovat kuin koruja

Pieniä tähtikarjan paimenia, jotka häikäisevät, saavat liikuttumaan ja pysähtymään

4 kommenttia:

Sammakko kirjoitti...

Oi. Nehän ovat kuin kruunuja pienen keijukaisen hienon hienoilla kutreilla. Luonto on kaunis ja yllätyksiä täynnä.

magi kirjoitti...

Minäkin luulin, että olit napannut kuvan morsiamen hiuksista. Voi ihmettä...

Anonyymi kirjoitti...

Voi, hurjan kauniita! Miten sulla tulikin mieleen ottaa siemenkotia sisälle? Satumaisia!
Palasin juuri sateenvarjojalavan kätköistä, luin kaikki postauksesi sieltä. Taas. Olen kertakaikkiaan lumoutunut puutarhastasi, ja odotan jo kesää niin saan nähdä miltä uudet istutuksesi näyttävät. Sait minut himoitsemaan montaa juttua omaan puutarhaani... Kiitos, teki hyvää flunssaiselle mielelle!

arleena kirjoitti...

Ihania, pysyvätkö sisällä ollessaan haituvat paikoilaan, vaiko lentelevät pois..