sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Nyt kyllä pyörrytte

Villinpihan sannin viimeaikaisten bloggausten innoittamana tein kierroksen ympäristömme kuoseihin ja väreihin. Talohan on niellyt vaikka sun mitä. Tässä siis läpileikkaus verhoistamme, sohvan verhoilusta, matosta ja astioista. Uskokaa tai älkää niin seinäpinnat ovat edes hitusen vaaleammat, mutta niissäkin on sävyinä taivaansinistä, kananpojan keltaista, vaaleaa violettia.

Yritän aina silloin tällöin saada huushollia ruotuun ja rauhoitettua, mutta aina se palautuu tälläiseksi. Kai se pitää paikkansa että talo on asukkiensa näköinen ihan niin kuin koira ja sen omista muistuttavat toisiaan. Ja Huusholliakin ajattelen jotenkin niin, että siinä siirrytään tunnelmasta toiseen samalla kun siirrytään tilasta toiseen. Rakastan suuria ja näyttäviä kuoseja, jumalallisia värejä ja yllätyksiä kuten tuo Kekkonen tai nuo bilettävät hahmot.

6 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Jaan kanssasi väri-iloittelun:) Ihailen kauniita vaaleita koteja, valkoinen näyttää olevan nyt in, toisilla. Kaunista se on - mutta oma kotini ei vaan ole sellainen, vaan täällä on värejä ja kuoseja yllinkyllin.

Mutta hyvä niin - minusta on mukava, että kodit ovat erilaisia, voimme ihailla toisten koteja ja rakentaa omamme oman makumme mukaan.

Taitavat mennä puutarhan puolelle samat tyylierot?

Anonyymi kirjoitti...

Minusta ilahduttavin kohteliaisuus, minkä kodistani olen saanut, oli kun vuosikausia sitten eräs uusi ystänäni tuli ensimmäisen kerran kotiini ja sanoi heti tullessaan: "täällä on ihan sinun näköistä!" Jotenkin mielestäni tuosta kuvakollaasista paistaa nyt se Jori, johon olen blogistaniassa tutustunut.

Blogissani on sinulle huomionosoitus!

arleena kirjoitti...

ukava idea napata kodin värit kameralla.
Tiedätkö, innostuin tekemään muutamassa huoneessa, lähinnä olohuoneessa, samoin nappasin kuvat.

Menikö ojasta allikkoon, mutta nyt joudun puhdistamaan valaisimet, pöly näkyi jopa kuvassa.

Pitäisköhän tehdä samanlainen kuvakollaasi kuin sinulla.

arleena kirjoitti...

Jorille ojennan You make may day- kukkakimpun.

Sinulla on Turun tyttöjen oliko se Hipat-kuosi.

rock kirjoitti...

Suuret kiitokset tänään ojennetuista kunnianosoituksista. Blogitus ei olisi mitään ilman ihania blogikavereita ja siispä teille kaikille ojennan mielikuvituskukkakimpun tuolta salaisesta puutarhastani.

- väärällä tunnuksella sisällä oleva jori -

Anonyymi kirjoitti...

Minä pidän kaikista noista kuosesistasi. Hauska idea olisi katsella kollaaseina tai muina kuvina muidenkin kotien värimaailmaa. Pitääkin tehdä vielä toinen, kuvaavampi kollaasi.

Kekkoset on sikahauskat ja tapetit ihanat! Muutkin kangaskuosit ovat hienoja, etenkin tuo vihreäpohjainen.