Olemme juuri kotiutuneet parin päivän reissulta Hämeenlinnan Aulangolta, jossa on lilluttu aamusta iltaa kuumissa kylvyissä ja höyrysaunan pehmoisissa höyryissä oleiltu. Mutta täytyy myöntää, että koti on aina koti ja ensitöikseen piti syöksyä puutarhaan. Konttasin, ryömisin, makasin maassa - tunsin sieraimissa mullan, maatuvien lehtien ja kevään tuoksun. Ja löysin taas elämän pieniä ihmeitä - kurhon kermanvalkeina hohtavat siemenhaituvat suorastaan lumusivat viehkeydellään
Ja Perunkoiso - kasvi mitä suorastaan inhosin kesällä onkin nyt talvisen kukkapenkin kuningatar. Suuret ja suomukkaat siemenpallura-armeijat kimaltelivat kilvan muiden talven törröttäjien seurassa.
Ja lyhtykoison, mikä sekin oli kesällä niin vaatimaton, suorastaan surkean näköinen, lyhdyt ovat hauraudellaan hurmanneet kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen.
Jotkut lukijat tai varmaan suurin osa muistavat sateenvarjojalavan kätköissä blogin, jonka nimi sai alkunsa kuinkas muutoin kun sateenvarjolavan kätköistä. Nyt puun silmut ovat jo pullistuneet ja puu komistunut sitten viimevuoden
Unkarinsyreenin silmut olivat myös jo jättiläismäiset
Ja tältä pihamaamme näyttää kun makaa helmikuisella täyttä hönkää vihertävällä nurmella. Hain jopa haravan ja haravoin krematoriomme ympäristöä. Ja erityiskiitokset Sammakolle muistamisesta=) Vanhimmaiseni huutelee selkäni takaa, että kirjoita sinne, että tältä näyttää jorin surkea piha. No kieltämättä tähän aikaan vuodesta vähän surkealta näyttääkin=) - paitsi omat silmäni ovat toista mieltä hitusen
Olemme juuri kotiutuneet parin päivän reissulta Hämeenlinnan Aulangolta, jossa on lilluttu aamusta iltaa kuumissa kylvyissä ja höyrysaunan pehmoisissa höyryissä oleiltu. Mutta täytyy myöntää, että koti on aina koti ja ensitöikseen piti syöksyä puutarhaan. Konttasin, ryömisin, makasin maassa - tunsin sieraimissa mullan, maatuvien lehtien ja kevään tuoksun. Ja löysin taas elämän pieniä ihmeitä - kurhon kermanvalkeina hohtavat siemenhaituvat suorastaan lumusivat viehkeydellään
Ja Perunkoiso - kasvi mitä suorastaan inhosin kesällä onkin nyt talvisen kukkapenkin kuningatar. Suuret ja suomukkaat siemenpallura-armeijat kimaltelivat kilvan muiden talven törröttäjien seurassa.
Ja lyhtykoison, mikä sekin oli kesällä niin vaatimaton, suorastaan surkean näköinen, lyhdyt ovat hauraudellaan hurmanneet kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen.
Jotkut lukijat tai varmaan suurin osa muistavat sateenvarjojalavan kätköissä blogin, jonka nimi sai alkunsa kuinkas muutoin kun sateenvarjolavan kätköistä. Nyt puun silmut ovat jo pullistuneet ja puu komistunut sitten viimevuoden
Unkarinsyreenin silmut olivat myös jo jättiläismäiset
Ja tältä pihamaamme näyttää kun makaa helmikuisella täyttä hönkää vihertävällä nurmella. Hain jopa haravan ja haravoin krematoriomme ympäristöä. Ja erityiskiitokset Sammakolle muistamisesta=) Vanhimmaiseni huutelee selkäni takaa, että kirjoita sinne, että tältä näyttää jorin surkea piha. No kieltämättä tähän aikaan vuodesta vähän surkealta näyttääkin=) - paitsi omat silmäni ovat toista mieltä hitusen
2 kommenttia:
Ihmeen ihania on pienet ihmeet, musiikkisi ihan täydellistä. Meinasin saaha jonkuu slaagin. Annoin sulle minäkin sen samaisen palkinnon!
Mut voi vitsi, tää musiikki. Mikähän ois kuvaava sanonta. No vaikka se, että pikkuhousut pyörii jalassa :)
juuh, rhapsody on aivan mahtava. testaapa freedom call niminen yhtye:)
Lähetä kommentti