Elämän pieniä ihmeitä

Arjen valokuvaaminen taitaa olla niin juurtunut osa minuutta, että se soljuu siinä missä puhekin tai muut arjen askareet, enkä yksinkertaisesti pysty pitämään näppejäni irti kamerasta. Kasveihin pätee sama kuin ihmisiinkin - ulkokuoren sisällä voi olla jotain aivan ihmeellistä kunhan annat aikaa, olet kärsivällinen ja jaksat odottaa. Joskus kuoriutuu pieniä ihmeitä. Muutoin niin piikikäs, karu ja melko huomaamaton loppukesän kukkija kurho ei kesäisin juurikaan hurmaa. Mutta kevättalven koittaessa sen herkkyys, lempeys ja jumalallinen kauneus ottaa valtaansa, sikäli mikäli otat siemenkodan sisälle lämpiämään ja kuivumaan.

Siemenhaituvat ovat kuin koruja

Pieniä tähtikarjan paimenia, jotka häikäisevät, saavat liikuttumaan ja pysähtymään

Ja tässä yhtä kaunis laulu kuin kurhojen herkkyys
Forever Stratovarius

Elämä hymyilee jälleen=)

Pehmeä etelätuuli on saapunut, auringonsäteet kutittavat ja koko maailma hymyilee jälleen. Seljojen silmut kylpevät keväisen auringon lämmittäessä, kunhan vaan eivät paleltuisi.

Mustaselja on puhkaissut silmunsa ja ensimmäiset lehdenalut kurottelevat jo taivaita. Maailmankirjat tuntuvat olevan vähintäänkin sekaisin. Meillä on kyläillyt koko viikon lapsukaisia ja tänään kyläilemässä oleva tyttö sanoi jätskipöydässä, että aamulla hänen teki mieli lähteä ulos paljainvarpain. Kieltämättä paljaalla varpaalla tekisi vähän minunkin mieleni sipaista viheriöivää nurmea.

Lasten kanssa pestiin keittiön ikkunat, jotta kaikki valo pääsisi tulvimaan sisälle. Keittiön ikkunoihin ripustettiin mummin Hämeenlinnasta tuomat Pentikin lasiset pääsiäismunat. Ja sitten keitettiin kahvit ja tehtiin yhdessä vanhimmaisen kanssa kaikille jätskiannokset.

Lakujäde, vaniljakastike ja nomparellit kruunasivat herkutteluhetken.

Ja jokaiselle tietysti kaksi pikkuista suklaamunaa.

Nuorimmainen kaivoi kaappien kätköistä akvarellit ja aloitti ihanien naisten maalaamisen.

Suloiset tulppaanit ovat aukaisseet viehkoja terälehtiään

Ja keväänodottelun kunniaksi hemmottelin jälleen kerran itseäni uppoutumalla kuuman, mustan kahvin sekä Country Living lehden pariin.

Liisan kahvikutsut ja hitusen omantunnon tuskia

Vaikka päivä onkin jälleen kerran ollut erittäin kaunis ja kevään kutsuva tuoksu on vallannut lähes jokaisen solun niin silti mieleni on haikea. Teen julkisen ripittäytymisen, jotta edes hitusen mieleni kevenisi. Olen loukannut ehkä tämän planeetan läheisintä ihmistä niin etten voi sitä ikunaan antaa itselleni anteeksi - ja kaikki tämä tapahtui aivan varkain, huomaamattani ja sitten yht äkkiä vaan et voinutkaan kääntää enää kellon viisareita taaksepäin ja ottaa sanottuja sanoja takaisin. Ehkä tähänastisen elämäni kamalampia päiviä, vaikka olen pyytänyt anteeksi, ollut pahoillani, mutta kun sisimmässäni tiedän miten satutin. Huokaus. Tämä oli ote henkilökohtaisen päiväkirjani puolelta, jotta muistaisin tämän huomenna ja ylihuomennakin, seuraavalla viikolla ja jotta tästedes miettisin edes kerran mitä aion sanoa.

Tänään oli Liisa ihmemassa treffit. Ostin taasen lähisalesta vastustamattoman kauniita tulppaaneja. Joka kerta tulppaanien sävyissä on erilaisia vivahteita ja aina ne hurmaavat viattomalla, pelkistetyllä kauneudellaan, saavat mielen rauhoittumaan ja hymyn suunpieliin.

Liisan kunniaksi katoin haapaniemet pöytään. Vanha Marimekon pöytäliina Kristiina Isolan Siideri toistaa Haapaniemen puiden lehtien sävyjä. Viinirypäleet ovat ihania naposteltavia myös kahvipöydässä.

Tarjolla oli oikein täytekakkua. Lasten kanssa koristeltiin kakku kaikilla kaapista löytyneillä nomparelleilla ja pussillisella ranskanpastilleja.

Olen himoinnut vähän mariskoolia valkoisena tai kirkkaana näiden valkoisten taika kuppien kumppaniksi. Koboltin sininen on juuri samaa kuin kuvioissakin, mutta muutoin vaikuttaa niin kovin hallitsevalta ja raskaalta kattauksessa. Liisa-prokkis etenee kutkuttavasti ja huomenissa varmaankin päivittelen aikansaannoksia tuonne Liisan puolelle. Nyt kuitenkin uppoudun Rhapsodyn maailmaan ja siirryn pikkuhiljaa höyhensaarille.

Ihana aamu sumeinen

Vaikka retkeily tekeekin terää, akut latautuvat, mieli virkistyy, ajatusprosessit laukeilevat ja katsontakannat avartuvat niin mikään ei kuitenkaan voita sumuisen aamun rauhaa ja levollisuutta.

Meillä sataa iisparkkia eli alijäähtynyttä vettä. Pihamaan kivet, sora ja nurmi ovat liukuratana ja saa hitusen varoa astuessaan etenkin kiville. Myös kasvillisuus on kuoruttunut jään peittoon. Ilma on pehmeää ja iholla voi tuntea sumun kosketuksen. Koko maailma tuntuu lepäävän.

Pallo-ohdakekin uinuu jään painosta.

Ja pajujen oksilla kimmeltävät vesipisarat, joista peilaantuu oksiston viivasto ja koko maiseman värit ovat vähintäänkin raukeat - kuin ikiaikainen uni olisi ympäröinyt koko maiseman

Näyttelyitä ja sielun ravitsemusta

Tänään oli pitkästä aikaa sielunravintoa taiteen ja hyvän ystävän seurassa. Matka alkoi Kiasmasta, jossa sai jälleen kerran ihatella videoteoksia ja valokuvia. Videoteoksista erityisen kihtova oli kakkossalista löytynyt ikkuna, jossa oli jotain hyvin maagista ja vangitsevaa. Päänäyttely Nan Goldinin valokuvateokset ja videot oli jälleen kerran hyvin vaikuttava ja puhutteleva. Valokuvat huokuivat ahdistusta, pahaaoloa, onnelliset silmät eivät säihkyneet ja muutoinkin teokset pistivat pohtimaan maailman menoa, ne koskettivat ja jättivät jäljen olemassaolostaan. Jäljen joka mietityttää varmasti vielä pitkään, saa ajatusprosessit yhä uudelleen ja uudelleen aktivoitumaan ja miettimään tätä elämän tarkoitusta.

Kiasman jälkeen oli vuorossa paljon puhuttu ja julkisuudessakin ollut Kalhama & Piippo galleria, mikä jätti kuin jättikin aavistuksen kylmäksi. Maria Chevskan teosten reliefimäisyys ja harmoninen värimaailma kiehtoi ja Hannaleena heiskan eläinhahmoissa oli jujua, mutta jokin jäi puuttumaan. Oliko Chevskan teokset liian turvallisia, puuttuiko niistä intohimo, elämänmaku - luulisin. Galleria on kuitenkin vierailun arvoinen, lämmin henki huokui jo ensi askelilla ja varmasti tulen jatkossakin seuraamaan millaiseksi gallerian tyyli muotoutuu.

Ja kierros päättyi Tennispalatsiin animaatoiden pariin. Täällä huokui vuorostaan intohimo, pikkutarkat ja jumalallisen taidokkaat pastelli, akvarelli ja öljyväri työt saivat hämmästyksen nousemaan, ihon kananlihalle ja sielun hymyilemään. Töistä oli aistittavissa suuri rakkaus ja intohimo työhön - sellainen mitä soisi meidän kaikkien kokevan työssämme.

Koukutusta

Kauniita unia ja koukutusta - olen aivan totaalisen koukussa tähän

OLD AGE OF WONDERS

Lisää jumalallista musiikkia

Olen saanut Villinpihan Sannilta sekä Kasvimaan Sammakolta tällaisen tunnustuksen. Oikeastaan kun on viimeaikoina pohtinut onnellisuuttakin niin jatkoksi voisin vielä lisätä, että

onni on myös hyvät blogiystävät, blogit joita voi ilta toisensa jälkeen seurata, jotka saavat hymyn huulille ja elämän maistumaan onnelliselta, elämänmakuiselta. Kiitos suuri siis teille kaikille blogiystävilleni. Ojennan merkin eteenpäin, vaikka moni on jo tuntunutkin saavan samanmoisen.

Villinpihan Sanni - Ojennan merkin heti kättelyksessä takaisin - Villinpihan kätköissä puuhastelee hengenheimolainen, jota en kuvitellut koskaan löytäväni blogimaailmasta. Olohuonen, johon on aina hyvä lähteä juomaan taikakupeista kahvia, virkistäytymään ja jakamaan päivän askareita. Hali myös Sannille=)

Kuusirannan emäntä - Emäntä jonka rakaaus sykkii vanhoille esineille, kauniille puutarhalle, ekologialle ja monelle muulle läheiselle asialle. Blogi josta on paljastunut hurttia huumoria, elämäniloa ja elämänmakuisia hetkiä. Hali myös Kuusirannan emännälle=)

Maria - Jumalallisia oivalluksia luistimista linnunpönttöihin. Kotimaisten puutarhojen helmiä ja matkailun varrelta mukaan tarttunutta. Blogi mikä saa aina hymyilemään ja innostumaan vaikka sun mistä.

Kasvimaan sammakko - Japanilaisen puutarhan ihmeitä, Kasveja joita ei edes tiennyt olemassa. Ihmeellisiä ruokia ja rakkaus latva-artisokkaa kohtaan. täällä hämmästyy aina yhä uudelleen ja uudelleen.

Mary ja Mea - Pohjoisia tuulahduksia puutarhailuun ja ihanaa turkoosia, valon tulvaa ja kutkuttavaa muotoilua

Quuu - puutarhataivaan kirkkain tähti, aarrearkku vailla vertaa ja mikä jumalallinen kasvitietous - intohimo mikä huokuu kilometrien päähän. tässä on sitä jotain - sellaista mitä en koskaan lakkaa ihailemasta. Muistot, tarinat ja huikea tietous - Vautsi

HTHB - Matkailua kaupungin ja maaseudun väiliä. Blogi jossa on jotain niin vangitsevaa, että tännekin palaa yhä uudelleen ja uudelleen. Mistä muualta löytäisit jouluruusuja jumalallisissa liemikulhoissa, tuplakuplavalaisimia ja elämänmakua.

Arleena - Puhtaaltatuoksuvien, vasta mankeloitujen lakanoiden keidas, jossa pääsee nauttimaan herkullisesta ruuasta, taidenäyttelyistä ja muotoilutaivaan klassikoista. Nauttimaan kahvia iltasella ja hymyilemään.

KIITOS kaunis Teille kaikille, että olette olemassa=)

Posti toi tänään The English Garden lehden. Postin ripittäminen on tehnyt ihmeitä. Yhtään lehteä ei ole kadonnut moneen kuukauteen. Koska syksyn rankan avioerokuvion tiimoilta jäi 150 tulppaanin sipulia virumaan makuuhuoneen kaapin kätköihin. Niin lehdessä oli pelastukseni. Tulppaaniruukut ja ruukkupuutarha. Ahh - Pistän siis tänä keväänä tulppaanit ruukkuihin ja saan ampua melkoista ilotulitusta kehiin. Ja sekaan tietysti limevihreää ja kaikkea ihanaa.

Ja yksi jumalallinen musaakki vielä tämän päivän kunniaksi.
Nyt kaikki lukijat silmät kiinni ja volymet kattoon.

Huomenna on luvassa Kiasma, tennispalatsi, Kalhama & Piippo ja Taik

Lomailua ja maailman pieniä ihmeitä

Olemme juuri kotiutuneet parin päivän reissulta Hämeenlinnan Aulangolta, jossa on lilluttu aamusta iltaa kuumissa kylvyissä ja höyrysaunan pehmoisissa höyryissä oleiltu. Mutta täytyy myöntää, että koti on aina koti ja ensitöikseen piti syöksyä puutarhaan. Konttasin, ryömisin, makasin maassa - tunsin sieraimissa mullan, maatuvien lehtien ja kevään tuoksun. Ja löysin taas elämän pieniä ihmeitä - kurhon kermanvalkeina hohtavat siemenhaituvat suorastaan lumusivat viehkeydellään

Ja Perunkoiso - kasvi mitä suorastaan inhosin kesällä onkin nyt talvisen kukkapenkin kuningatar. Suuret ja suomukkaat siemenpallura-armeijat kimaltelivat kilvan muiden talven törröttäjien seurassa.

Ja lyhtykoison, mikä sekin oli kesällä niin vaatimaton, suorastaan surkean näköinen, lyhdyt ovat hauraudellaan hurmanneet kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen.

Jotkut lukijat tai varmaan suurin osa muistavat sateenvarjojalavan kätköissä blogin, jonka nimi sai alkunsa kuinkas muutoin kun sateenvarjolavan kätköistä. Nyt puun silmut ovat jo pullistuneet ja puu komistunut sitten viimevuoden

Unkarinsyreenin silmut olivat myös jo jättiläismäiset

Ja tältä pihamaamme näyttää kun makaa helmikuisella täyttä hönkää vihertävällä nurmella. Hain jopa haravan ja haravoin krematoriomme ympäristöä. Ja erityiskiitokset Sammakolle muistamisesta=) Vanhimmaiseni huutelee selkäni takaa, että kirjoita sinne, että tältä näyttää jorin surkea piha. No kieltämättä tähän aikaan vuodesta vähän surkealta näyttääkin=) - paitsi omat silmäni ovat toista mieltä hitusen

Ja lopuksi jumalallista keväänodottelumusiikkia - pyörtykää oi rakkaat lukijat - niin minäkin

Leppoisaa sunnuntain viettoa

Perjantaina sain ihanan patalapun. Väittäisin jopa, että kylän komeimman. Patalapussa on juuri keittiöömme sopivaa otetta - koskaan et voi tietää milloin on viimeinen ateriasi meneillään, etenkin jos syöt tämän keittiön kokkien antimia=) Vanhimmaiseni oli tehnyt koulussa tämän ihkun pääkallo patalapun ja nuorimmaiseltani tuli punainen robotti, jolla on eri pituset kädet - varsin hurmaava sekin.

Aurinko paistaa ja lupaus keväästä on täällä. Isorikon lehdet komeilevat vihreänä.

Lyhtykoisoista on lumet sulaneet ja suurinosa lyhdyistä on jo tipahtanut maahan.

Kärhön siemenkota on kuin voikukan haituvia. Tänään olimme Hämeen luontokeskuksessa juomassa kahvia ja syömässä makoisia pullia. Kävimme myös mökillä katsahtamassa ja siellä suunnilla oli yllätykseksemme lunta jopa 15 - 20 cm kun meillä täällä nurmet viheriöi, pellot ovat mullasta mustana ja lehmilaidun odottelee jo ammujiaan

Mikä saa onnelliseksi

Nyt kun on taas päästy oikein olan takaa kehumaan niin on aika puhua onnellisuudesta. Siitä mikä saa pienen ihmisen onnelliseksi. Vaikka vaatimattomuus ei millään muotoa kuulukkaan helmieni joukkoon niin silti onnellisuuden salat ovat pienissä suurissa asioissa. Lauantaina lähi salesta hankkimani tulppaanit ovat ylikypsyneet ja näyttävät jumalallisen kauniilta. Ne suorastaan ottavat omakseen ja sulkevat suureen syleilyynsä, saavat hymyilemään ja ihastumaan yhä uudelleen ja uudelleen. Viikkoon on mahtunut muitakin elämän pieniä asioita. Maanantaina kävin syömässä paikallisessa kebabissa ja uskokaa tai älkää. Niin sanoessani tiskillä kebab riisillä, ilman sipulaa ja paljon väkevää kastiketta. Myyjän suu levisi suureen hymyyn ja hän sanoi että muitetaan. Samalla hän kysyi missä ihmeessä olenkaan ollut nämä kaikki vuodet (en ole käynyt kyseisessä Kebabissa viiteen ellei jopa seitsemäään vuoteen) Vaikka aikoinani olin varsinainen kanta-asiakas. Sillä samalla seisomalla päätin, että tänne palaan taas yhä uudelleen ja uudelleen. Kebab viikossa mitää mielen virkeänä ja mikä onkaan sen parempaa kuin, että olet tervetullut ja suut leviävät hymyyn ja kunnon kebabia ei voita mitkään herkut.

Sitten lähetin postikortin ja kirjeen siitä mitä vaaroja ihminen voikaan kohdata postilaatikolla ja miten päästä noiden kummallisten vaarojen ohitse urhean muumipeikon avustuksella. Olen aivan varma, että kortti saa hymyilemään ja sekin tekee onnelliseksi

Ja löysin tietsikan keskusyksikön päältä tällaisen kortin, vaikkei olekaan mitään erityistä päivää. Mutta jos se ikuinen syntymättömyyspäivä onkin rantautunut kotiimme. Onnelliseksi tekee se, että on tärkeä jollekin, se että saa toisen hymyilemään ja nauramaan. Vaikka uimapukuni selkään onkin kirjoitettu (nuorimmaiseni) mustalla tussilla JORI, ettei se vaan uimahallissa sekoaisi muiden uimapukuihin. Ja se, että saa tekstiviestinä Lou Reed Perfect Day kipaleen, saa hymyn valloilleen ja olon tuntumaan vähintäänkin täydelliseltä=) Ai juu ja sitten vielä se, että löytää kaapista salaisen hotmix kätkön ja saa salaa napsia namuja.

Nakkikioskilla - elämän pieniä helmiä

Olen taasen kotvasen tovin uinunut omissa salaisissa maailmoissani ja arleenalta oli tupsahtanut suorastaan kiperä haaste - kerro ominaisuuksistasi viisi helmeä. Toki siinä mielessä haaste ei suinkaan ole kiperä, että varsinkin lähipiirini tietää miten hillitön olen kehumaan itseäni, että vaikeushan ei toki ole helmien löytämisessä. Mutta se onkin sitten aivan toista, että kuinka hyvin nämä pitävät paikkansa. Huh - huh. Onni onnettomuudessa taitaa olla se, että näitä helmiä pääsee itse valitsemaan.

Avoimuus ja suvaitsevaisuus - Olen aina ottanut ihmiset ihmisinä. Suhtautunut niin, että jokaisella on omat vahvuutensa, intohimonkohteensa ja salaisuutensa, mitkä muodostavat sen kunkin minuuden ja mitkä tekevät ihmisistä aina yhtä kiehtovia, ihmeellisiä ja merkityksellisiä. Mitkään möröt, eivät vielä toistaiseksi ole saaneet minua perääntymään ja olen melkoisen helposti lähestyttävissä oleva, mikä on helpottanut monasti niin töissä kuin vapaa-ajallakin.


Innostuneisuus - intohimoisuus - heittäytyminen - Innostun suorastaan yliherkästi asioista, hurahdan intohimoisesti ja heittäydyn. Siis alkuunlähtö kynnys on varsin matala. Siinä samalla on maaginen taipumus saada myös muut innostumaan vaikkapa nyt kahvikuppibongaukseet=) Elämä ilman intohimoa olisi aivan käsittämätöntä ja sinä päivänä kun se katoaa elämästäni niin, en uskalla edes moista ajatella. Innostuneisuuden, intohimon ja heittäytymisen vastapuolena on asioiden arvottaminen siten, että ne vähemmän intohimoiset tuppaavat jäämään roikkumaan, unohtua ja ties mitä.

Lapsenmielisyys - lapsenuskoisuus - hölmöys - Jotenkin sitä vaan on eletty aina päivästä toiseen niin, että on ollut luja usko siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Ei niin hirvittävää asiaa, ettei jotain hyvääkin. Ja lapsen usko asioiden lutviutumiseen on aina antanut uskoa huomiseen, tulevaan ja siihen että jokaisessa meissä asustaa kuitenkin se kuvankaunis helmi jossain tuolla sisällä. Toisaaltaan myös se lapsenmielisyys ja heittäytyminen näkyvät myös uskalluksena nauttia elämästä liukumalla kilvan kylän mukuloiden kanssa uimahallien vesiliukumäistä, silläkin uhalla, että uimahalliin tulee porttikielto. Ainahan voi sitten siirtyä toiseen uimahalliin=) Tai kuka ottaa keinussa kovimmat vauhdit ja hyppää pisimmälle. Ilveilyvalokuvien otto tai tilapäinen kupsahtaminen (suorilta jaloilta tekopyörtyminen - vavahduttaa aina vastapelurin) kesken hankalien asioiden.

Lempeys - ystävällisyys - avuliaisuus - Lempeys, ystävällisyys ja avuliaisuus ei koskaan ole itseltäkään pois. Pahuudella ja ilkeydellä ei yleensä voita mitään ainakaa itselleen. Ja yleensä elämässä on niin, että jos ihmisillä siinä lähellä on hyvä olla niin silloin on myös itselläkin. Hyvänyön ja hyvänhuomenen toivotukset, aamuhali ja iloinen katse. Yhdessä tekeminen on sadoin verroin antoisampaa kuin yksin. Yksin ollessani kadotan intohimoisen suhtautumisen asioihin ja sammun, mutta yhdessä tekemisessä virta palautuu ja hommat sujuvat sutjakkaammin.

Ja pahnan pohjimmaisena suurin helmeni - huumori. Huumorilla olen selvinnyt kaikkien aikojen yli. Ei mitään niin haudanvakavaa asiaa olekaan, ettei pieni huumori saisi ihmisten silmiä loistamaan ja hersyvän naurun täyttämään ympäristöä. Letkautukset ja sutkautukset saavat virallisuuden karisemaan, mielen avoimemmaksi ja ihmiset rentoutumaan. Tyhmät vitsit ravitsevat sielua ja saavat päivän tuntumaan aina elämisen arvoiselta. Naurussa on sisällä elämänsäkeet. Ja tähän taitaakkin sopia jatkoksi kolme supersuosikkiani. Jos päivä tuntuu vähääkään kuolettavalta niin kannattaa muistaa Uunon elämänviisaudet. Eilen oli supermukava ilta kun katsottiin nuorimmaisen ja hyvän ystävän seurassa Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla, syötiin mahantäydeltä tortilloja, juotiin appelssiinimehua ja napsittiin irtsareita njam. Hyvä seura, herkut ja harmiton, hyväntuulinen uuno. Mikä tekekään elämästä onnellisempaa.

Tässä niille, joilla on ankea ja sumea aamu:

Potkut sain

Linnan juhlat

Nakkikioskilla

Haastetta jatkan eteenpäin - Villinpihan Sanni olepa hyvä ja helmet esiin

Onko valkoinen valkoinen sittenkään?

Yhtäkkiä olemme täysin lumimyräkän saartamia. Pihamaalla uppoaa viiman mukanaan tuomaan lumihöytyvään tämän tästä. Jopa siinä määrin, että pakollisella pihamaankuvaus retkellä upposin höytyvään koko nokiantukkilaisen mitan. Onko valkoinen valkoista sittenkään? Valkeaan lumihankeen piirtyvät pitkinä ruusepensaiden varjot ja valkea hanki hohtaa sinisen ja violetin eri vivahteissa.

Palavarakkaus kuuluu sellaisiin kasveihin, mitkä ihastuttavat ensimmäisenä keväällä tiiviillä ja kauniilla mättäillään, vihastuttaa keskikesällä riekkuvanpunaisilla kukinnoillaan ja lumoaa talvella sievällä okrallaan.

Ja lyhtykoisot, jotka kesällä hukkuivat niin tyystiin muun kasvillisuuden sekaan, etten edes muistanut moisia, ovat nyt muun kasvillisuuden lakastuttua kukkapenkin timantteja. Olemme kohtapuoliin lähdössä uimaan ja tietysti laskemaan villisti vesiliukumäestä. Ja arvatkaas kuka on kulmakunnan kovin liukuja - rännit vaviskoot=)

Sininen hetki ja kuppien taikaa

Aaamut ovat sinisiä ja suloisia. Pehmeä ilma hivelee kasvoja kun koiran kanssa käy aamu varhain postissa. Sain kuin sainkin eilen leivottua mokkaruudut ja lopulta innostuimme ja leivoimme hiekkahentuskuivakakun. Mikä sekin ihme kyllä onnistui. Jotain maagista oli ilmassa, koska en koko elämäni aikana ole leiponut ainuttakaan kuivakakkua, mikä olisi onnistunut. Onkohan tämä jokin enne, että sittenkin pitäisi leipoa useammin. Hmmm.

Aamukahvi maistuu erityisen hyvältä nykyään. Sitäpaitsi olen niin tylsämielinen, että olen jo 5 - 6 vuotta aloittanut aamuni aina tällä prikuulleen samalla yosa-jugurtilla ja senkin purtelo sointuu vallan hienosti kahvikuppiini. Välillä olen yrittänyt vaihtaa yosan makuakin, mutta loppupeleissä aina huomaan syöväni tuota samaista metsämarjaa. Ihmeellisiä pinttymiä. No onneksi sentään edes kahvikuppien kuosit ovat noiden vuosien aikana vaihdelleet. Oikeastaan jo salaa hieman kaipaan, että Taika astiasto rupeaisi laajenemaan, tai että joka vuosi lanseerattaisiin uusi kuosi tuohon sarjaan. Siis pieni keräilijä nostaa jälleen päätään. Mihinköhän joudun aikoinani näiden astioideni kanssa. No oikeastaan päätin ostaessani neljä valkoista Taika kuppia, että sarjaa pitää kartuttaa neljällä siniselläkin, jotta kumpikin lapsista saa oman puoliskonsa. Toinen siniset ja toinen valkoiset.

Sujuva arki

Tänään on vähintäänkin katastroofi-ilta luvassa. Varauduin iltaan avotakan, don huonojen ja taikakuppien voimalla. Oikeastaan hyvän musiikin, kahvin ja lukemisen varjolla voi pitkittää itse urakkaan tarttumista. Osuvasti avotakan kannessa lukee sujuva arki, kuin pienenä piikkinä tulevan koitoksen varalle. On siis leipomusilta (huokaus). Huomiseksi pitää olla 40 pullaa tai mokkaruutua tai ihan mitä vain myyntikelpoista herkkua valmiina. Minulle on iskenyt vuoden pahin nakki ja on jääkiekon leipomusvuoro. No onneksi tykötarpeet ovat yhtä suloisen keltaisia kuin lehden otsikko, voin edes vähän lohduttautua.

Ja onnettomuudet jatkuvat jo ennen kuin pääsen edes leipomusten kimppuun. Alesta hankkimani don huonojen levy pitikin sisällä jotain aivan muuta kuin mitä kannet lupasivat. Joku nokkela asiakas mitä ilmeisemmin oli tehnyt käytännön pilan ja vahtanut kuorien sisään aivan toisen levyn. No onneksi on sentään kuumaa ja mustaa kahvia ja ahh niin suloinen valkoinen taikakuppi.