Arjen valokuvaaminen taitaa olla niin juurtunut osa minuutta, että se soljuu siinä missä puhekin tai muut arjen askareet, enkä yksinkertaisesti pysty pitämään näppejäni irti kamerasta. Kasveihin pätee sama kuin ihmisiinkin - ulkokuoren sisällä voi olla jotain aivan ihmeellistä kunhan annat aikaa, olet kärsivällinen ja jaksat odottaa. Joskus kuoriutuu pieniä ihmeitä. Muutoin niin piikikäs, karu ja melko huomaamaton loppukesän kukkija kurho ei kesäisin juurikaan hurmaa. Mutta kevättalven koittaessa sen herkkyys, lempeys ja jumalallinen kauneus ottaa valtaansa, sikäli mikäli otat siemenkodan sisälle lämpiämään ja kuivumaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Oi. Nehän ovat kuin kruunuja pienen keijukaisen hienon hienoilla kutreilla. Luonto on kaunis ja yllätyksiä täynnä.
Minäkin luulin, että olit napannut kuvan morsiamen hiuksista. Voi ihmettä...
Voi, hurjan kauniita! Miten sulla tulikin mieleen ottaa siemenkotia sisälle? Satumaisia!
Palasin juuri sateenvarjojalavan kätköistä, luin kaikki postauksesi sieltä. Taas. Olen kertakaikkiaan lumoutunut puutarhastasi, ja odotan jo kesää niin saan nähdä miltä uudet istutuksesi näyttävät. Sait minut himoitsemaan montaa juttua omaan puutarhaani... Kiitos, teki hyvää flunssaiselle mielelle!
Ihania, pysyvätkö sisällä ollessaan haituvat paikoilaan, vaiko lentelevät pois..
Lähetä kommentti