Vaikka retkeily tekeekin terää, akut latautuvat, mieli virkistyy, ajatusprosessit laukeilevat ja katsontakannat avartuvat niin mikään ei kuitenkaan voita sumuisen aamun rauhaa ja levollisuutta.
Meillä sataa iisparkkia eli alijäähtynyttä vettä. Pihamaan kivet, sora ja nurmi ovat liukuratana ja saa hitusen varoa astuessaan etenkin kiville. Myös kasvillisuus on kuoruttunut jään peittoon. Ilma on pehmeää ja iholla voi tuntea sumun kosketuksen. Koko maailma tuntuu lepäävän.
Pallo-ohdakekin uinuu jään painosta.
Ja pajujen oksilla kimmeltävät vesipisarat, joista peilaantuu oksiston viivasto ja koko maiseman värit ovat vähintäänkin raukeat - kuin ikiaikainen uni olisi ympäröinyt koko maiseman
4 kommenttia:
Hoplaa, viesti katosi. Eli ei kun uudestaan:
älyttömän hienoja kuvia! Sulla taitaa olla aika hyvä kamera käytössä? Mun pikkupokkarilla ei koskaan päästä noin lähelle vesipisaraa. Eikö ole hienoa, miten maailma keikahtaa niissä ylösalaisin?
Mullakin on pikkiriikkinen ja vanha pokkari. Mutta se onneksi tarkentaa suhteellisen hyvin ja rajailen noita jälkikäteen tiukemmiksi Picasan kanssa. Yksinkertaista ja huonolla kameralla=)
Jori, kuvasi ovat niin hienoja, että ajattelisin sinuna jo suurennella tauluiksi.
Tuossa pallo-ohdakkeessa oli joitain selittämättömän kaunista. Kyllä luonto on talvellakin kaunis.
Heh, Jori, kommenttisi patistaa minua tutustumaan omaan pikkupokkariini paremmin ;) Niin monesti haluaisi päästä lähemmäs, ja lähemmäs, ja lähemmäs... Maailma on niin ihmeellinen suurennuslasin läpi katsottuna!
Lähetä kommentti