keskiviikko 26. joulukuuta 2007

Koska joulu jo pois hiipii

Koska joulu on jo armotta ohi ja on aika kääntää katseet kohti kevättä, uusia siementilauksia, uusia istutusaluevaltauksia, puutarhajuhlia ja kahvikuppibongausta niin ikuistin vielä muutaman kuvan joulusta, ennen kuin se riisutaan pois odottamaan ensi vuotta.

Kynttilät ovat loistaneet pehmeää valoaan ympärilleen ja tarkkasilmäiset voivat huomata kuinka naarmuuntunut lasi onkaan keittiön pöydällä. Taitavat nälkiintyneet olla kolkuttaneet haarukoita ja veitsiä pöydän pintaa vasten, jotta ruoka olisi tullut joutusammin pöytään=)

Kaikki puoliräjähtäneet kaunokaiseni olkkarin pöydällä. Amaryllis, jonka hento varsi ei jaksanut kantaa kukan painoa pääsi jo hieman nuukahtaneiden tulppaanien seuraksi. Ja maljakon alla nuorimmaisemme kirjoma joululiina. Kaunista Tapaninpäivän iltaa

5 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Kynttilän valo on niin lempeä ja kaunis. Onneksi kevään valoisaan aikaan saakka saa poltella kynttilöitä ja nauttia niistä.

Muuten ed blogissasi oli sinulla kristalleja keittiölampuissa . Miten kiinnitit ne. Minulla taitaa olla keittiössä samanlainen lamppu, vai onko sinulla se Ikean malli.

jori kirjoitti...

Kristallit on ohuella siimalla kiinni lampun yläosassa. Noissa kristalleissa on pienen pieni reikä, josta ohuen siiman saa pujotettua. Lamppu on hankittu kymmenisen vuotta sitten sokokselta.

Anonyymi kirjoitti...

Mulle tuli eilen eka siemenluettelo!! Ja siis kevät! Tosin se oli "isoöidin kasvikset"-jonka kukkatarjonta on aika suppea, mutta kyllä se silti nosti kevättuntosarveni tanaan kuin etanalla. Nyt vain seuraavaa odottelemaan...

Anonyymi kirjoitti...

Hahaa - ihanaa

Vasta nyt huomasin, että olet blogikentillä taas ihanien kuviesi kanssa. Olen siitä niin onnellinen. Ja mitä ihania prinsessajuttuja oletkaan löytänyt. Pilkettä silmäkulmaan ja naurua.

-intoilija-

jori kirjoitti...

No hellouuu Intoilija, tervetuloa piipahtamaan täälläkin puolella. Vire on siis pikkuhiljaa palailemassa ja uudet projektit valtaavat mielen