maanantai 17. joulukuuta 2007

Kuusen hakua ja kaikkea mukavaa

Takassa loimottaa tuli ja takan reunalla joskus vuosia sitten hankituissa joulunturkooseissa lyhdyissä kynttilät. Tänään käytiin lasten kanssa hakemassa lehmilaidan reunalta kuuset. Olimme jo hyvissä ajoin muutamia viikkoja sitten käyneet katsastamassa josko löytyisi sopivan näköisiä jouluyksilöitä. Ja lapset suurena apunani kannoimme kaksi kuusta, juuri meille ja mummilaan sopivat pitkin kuuraista lehmipeltoa kotiin. Urakan jälkeen haimme puita ja laittelimme takkaan tulen. Mikään ei tee tunnelmaa niin kotoisaksi kuin takkatulen loimotus piemeänä iltana ja siitä huokuva tulen ritinä, loiste ja lämpö.

Lapset olivat jo päivällä koulusta tultuaan hakeneet pikkiriikkisen kuusenpoikasen, joka pystytettiin iltasella takan taakse pieneen peltiseen sydänruukkuun. Nuorimmainen oli virkannut kuusen oksille villalankapötkylöitä ja vanhimmainen oli innokkaana koristelumestarina. Nyt joulu on siis astunut virallisesti ovesta sisään.

Vaikka nappi olikin kätketty hyasintiijen juurelle niin jokaisella oli aamun sarastaessa nenät niin tukossa ja henki pihisi, että hyasintit siirrettiin kakkien suosiolla ulkosalle. Mummi kuitenkin oli yllättänyt meidät ja hankkinut niiden tilalle ikiihanan valkean amarylliksen. Joulun ihanimman kukkasen. Jouluun kuuluvat myös hedelmät, herkullisen oranssit mandariinit ja omput.

Talven kylmiä tyrskyjä vastaan hankin Turun joulumarkkinoilta sydänhansikkaat. Jo pelkästään näiden näkeminen sai näpit lämpiämään.

Sulosilmä jouluherkkujen suurin koemaistaja ja maksalaatikon ystävä Armas von koiruus haikeana olohuoneen verhojavasten. Nyt piparitaikina odottelee jo keittiön pöydällä leipojiaan ja kohta suut mussuttavat tyytyväisinä pipareja. Njam

1 kommentti:

arleena kirjoitti...

Meillä on pikkukuusi ollut jo koko joulukuun terassilla, itseasiassa koristelen sen uudelleen ja tuon sisälle, saapa kelvata nyt pienempi kuusi.

Hyasintin suhteen meillä on sama juttu, nuorin tyttäreni ei kestä tuoksua. Saa aika pahat oireet henkitorven yläosa turpoaa ja hengitys salpautuu. Emme riskeeraa missään nimessä.

Tulppaanit ja amaryllikset sekä joulutähti riittävät.