sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Odotus tiivistyy

Tänään on ollut varsinainen jäähallipäivä. Aamu kahdeksan jälkeen lähdin ensikertaa kohti hallia ja keli oli niin uskomattoman liukas, että oli kolmesta millistä kiinni etten tuuppaissut liikenteenjakajan liikennemerkkiä kumoon. Vanhimmaisen jäkistreeneistä selvittyä oli vuorossa nuorimmaisen taitoluistelun syyskauden päätösjuhla. 1½ tuntia kestäneen intohimoista hurahtamista huokuvan esityksen tunnelmia siivitti vuoroin James Bondin tunnari vuoroin Ennio Morriconen sävelet. Tarina oli kutkuttava ja liittyi tietysti joulun odotukseen. Ja kohta on vuorossa uusintapainos esityksestä joten ei kahta jäähallikeikkaa ilman kolmatta. Kuitenkin jouluvalmistuillekin on jäänyt hieman sijaa ja tulppaanikimppu keittiön pöydällä kertoo jo joulun odotuksesta.

Kätkimme tänään yhdessä lasten kanssa ihmeellisen ihanan napin mustaan harsoon käärittyyn valkean pikku hyasintin juurelle. Saapa nähdä kuinka meidän käy, nimittäin kymmeneen vuoteen ei talossa ole ollut ainuttakaan hyasinttia niiden tuoksun tähden.

Nuorimmainen odottaa joulua ehkäpä kiivaimmin. Kaappien oviin on ilmestynyt enkeleitä, pyhimyksiä, satakieliä ja milloin mitäkin ihanuuksia.

Itsenäisyyspäivänä sain näin hurmaavan kynttilän.

Ja tänään pestiin viimoiset kärpäsenkakat keittiön ikkunoista ja laitettiin jo pitkään silkkipaperikääreissä odottaneet jouluhiutaleet ikkunoihin. Nämäkin nuorimmaisen kätten tekosia - ohuen ohuesta silkkipaperista leikattuja tähtösiä, jotka on upotettu kuumaan hileillä terästettyyn steariiniin. Ja tähtöset kimmeltävät kynttilän valossa ihmeellisen ihanaisesti.




2 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Onko napin taikana estää hyasintin tuoksua ?
Tulppaanit ovat kyllä klassisia joulukukkia, punaiset tai valkoiset.

Mukava idea tuo paperilumikiteen kastaminen steariiniin. Saivat pintaansa ikäänkuin lunta.

Sammakko kirjoitti...

Tulppaaneja, niillä minäkin aion taikoa edes hiukan joulua meidän kahden aikuisen kotiimme... Ihania.
Hauskaa, että olet taas "täällä", Jori! Mukavaa joulun aikaa perheellenne!