Joutsenten laulua ja pohdintoja naiseudesta

Kun kotiuduimme illan suussa niin kevään melkeimpä odotetuin ihme tapahtui. Jälleen kerran tunne oli varsin maaginen, maisema oli tyven ja aivan äänetön ja yht äkkiä yllämme kuului kumea siipien havina ja valkea joutsenpariskunta lensi ylväinä päidemme ylitse. Tuo näky on aina yhtä juhlava ja jokin ihmeellinen taika on olemassa, koska viime vuonnakin muistan kuinka suoraan päänyli lensi joutsenpariskunta ja taas tuo sama kummallinen hetki toistui. Aivan kuin hetkellä olisi jokin salaisuus kerrottavanaan.

Meillä on taas aivan hurmaavia tulppaaneja juhlistamassa kevään tuloa. Ja viime päivien pohdinnat naiseudesta, naisena olemisen onnesta ja riemusta tuolla Magin blogissa ovat saaneet minutkin mietteliääksi asian suhteen. Nimittäin olen aina ollut aavistuksen poikatyttö, ainakin ulkoiselta olemukseltani. Musta, selkeä, pelkistetty, napakka ja koruton ovat olleet sitä ihan ominta. Ja jokin mystinen juttu johdatteli aivan varkain perimmäisen naisihanteen juurille, sellaisen mitä minulle naiseus merkitsee, miltä se näyttää ja näissä pohdinnoissani olen nyt oikeastaan tutkimusmatkan alkumetreillä ja luulen, että tulen palaamaan vielä näihin pohdintoihin ja tekemään syväluotausta.

Keskiaika, renessanssi, ritarit, yksisarviset, tarunhohtoiset mielikuvitusmatkat ja ylväys tulivat vastaan jostain, jostain salaisesta lokerikosta. Yht äkkiä silmissäni oli kuva, ensimmäinen muistikuva jumalallisesta naiseudesta. En edes muista milloin näin ensi kertaa tämän Nainen ja yksisarvinen kuvakudoksen, mutta lähtemättömästi sen kuva on piirtyneenä verkkokalvojeni tiedostoihin. Kuvakudoksen naiseudessa on jotain selittämättömän ylvästä.

Sandro Botticellin kevät n. 1482 on tehnyt myös aina hyvin vavisuttavan vaikutuksen. Siinä maalauksen keskiön Venus on myös täynnä aistikkuutta, tyyneyttä, mielen rauhaa ja eteeristä kauneutta. Maalaukseen on ikuistettu Venuksen puutarhan ikuinen kevät ja rauhan tyyssija. Leuto kevättuuli puhaltaa puutarhaan ja peittää niityt kasteella, verhoaa ne ihanilla tuoksuillaan ja peittää niityt lukemattomilla kukillaan. Näin herkullisesti maalausta kuvattiin Italian Renessanssi kirjassa.

Antonio Pollaivolon Naisen muotokuva on mielettömän henkistynyt kuvaus naisellisuudesta. Maalaus on täynnä mielen tyyneyttä, ajatusten arvoituksellisuutta ja jotain selittämätöntä salaista vetovoimaa. Tavallaan tuntuu kuin tuon ajan taiteilijat olisivat nähneet naisen sisälle ja vanginneet ajatusten, mietteiden ja itse elämän sisäisen kauneuden naisten olemukseen ja halunneet ilmaista naiseuden täydellisen aistikkaana kuvauksena. Nämä naiset tietävät enemmän kuin arvaammekaan, heidän katseensa kaihomielisyys uppoaa syvälle kaukaisuuteen ja heillä on selvästikin salaisuus kannettavanaan.

Renessanssiajan naisen kuvaamisen aistikkuus, herkkyys, eteerisyys lumoavat kerta toisensa jälkeen. Naisten katseissa on poikkeuksetta aistittavissa eräänlainen ikuisuus, äärettömyys. Sellaista pysähtynyttä arvokkuutta, hiljaista kauneutta on lähes mahdoton tavoittaa mistään muualta. Lankean polvilleni, mykistyn ja vaivun unenomaiseen horrokseen näiden maalaustaiteen salaperäisen vangitsevien luomusten edessä.

Äitini, tuo oman naiseuteni vankkumaton, vahva ja vavisuttava tien näyttäjä vei minut tänään Humppilan Palmrothille, koska käsilaukkuni sekä kevätkenkäni olivat niin totaalisen heikossa kunnossa. Silmäiltyäni jonkusen tovin kaupan antimia jäljelle jäi kaksi käsilaukkua. Molemmat omalla tavalla tyylisiäni. toinen kova, selkeä, designattu ja toinen aavistuksen tuon korumaisen soljen verran naisellisempi. Oikeastaan pohdin pitkään kunnes päädyin kuvassa olevaan. Joku ihmeellinen sisälläni on aavistuksen liikahtanut. Olen ruvennut pitämään mustaa helminauhaa ja nyt tuo keskiajan naiseuden mieleen nostattanut käsillaukku ja kengät. Ihmeellistä - hidasta ja hiljaista pientä muutosta. Asustaakohan sittenkin jossain sielun sopukoissa se vielä villiksi pääsemätön hulmuavahelmainen runoratsun kesyttäjä, yksinäinen linnan neito tai salaisten keväänodottajaisjuhlien kevyesti tanssahteleva tuulen tuoksuinen neitokainen.

Ja tässä linnaneitojen sydämensärjentä musaakkia

Ja tässä nuoruuteni neitokaiset uusissa muumimukeissa. Suurisilmäinen ja selvästikin rakastunut Mymmeli, joka on muuten ihan hillitön itkupillikin ja teräsvoimia pursuava aina yhtä innostunut pikku myy.